keskiviikko 6.7.2022 | 04:35
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Korona-aika vei suomalaiset venekaupoille – "Viime vuonna olisimme myyneet enemmänkin, jos vain tavaraa olisi ollut tarjolla"

Koronan seurauksena kasvanut kotimaan lomailu ja veneilyn suosion kasvu ovat kirittäneet kaupan kasvuun.

Tapio Lehtinen
La 28.5.2022 klo 08:00

Venealalla on ollut tuulta purjeissaan kahden koronakesän aikana, kun lähiluonnon löytäneet suomalaiset ovat lomalleet kotimaassaan.

– Meillä on ollut paljon uusia asiakkaita, jotka eivät ole koskaan aikaisemmin omistaneet venettä, sanoo toimitusjohtaja Bertil Grankulla luotolaisesta OD Centeristä.

Yritys juhlisti 10-vuotista taivaltaan nimeämällä tuotemerkkinsä uudelleen. Oceandealers on yhä yrityksen virallinen nimi, mutta markkinoinnissa käytetään OD Center-nimeä, koska Oceandealers ei nimenä täysin vastaa sitä, mitä yritys edustaa tänään.

– Tuotteiden ja palveluiden ytimessä on yhä veneily, mutta nykyisin valikoimaan kuuluu paljon enemmän, kertoo Grankulla.

Veneiden ja perämoottoreiden lisäksi tarjolla on sähkömopoja, mönkijöitä ja perävaunuja. Palvelutarjontaan kuuluvat myös huolto, veneiden kuljetus ja talvivarastointi. Toinen syy nimenvaihdokseen liittyy vieraskieliseen kirjoitusasuun.

– Olemme kuulleet monen asiakkaan puhuvan OD:sta, mistä syntyi idea yksinkertaistaa nimeämme siten, että se sopii kaikille asiakkaillemme, kertoo Grankulla.

Asiakkaiden veneet talvehtivat tässä hallissa.
Clas-Olav Slotte

Oceandealers avasi myymälän Pietarsaareen vuonna 2012. Heti ensimmäisenä vuonna liikevaihtoa kertyi 1,7 miljoonaa euroa.

– Vaikka myimme paljon, tuloksen puolella oli vaikeaa parin ensimmäisen vuoden ajan, muistelee Grankulla.

Kaksi vuotta myöhemmin yritys muutti Bosundin ja Eugmon kylien välillä sijaitsevalle Långstrandenin teollisuusalueelle, jossa yritys toimii tänäkin päivänä.

Kolme vuotta sitten Oceandealers osti kiinteistön samalta alueelta, seuraavana talvella sitä laajennettiin huoltoa varten ja viime vuonna naapuriin nousi uusi talvivarasto asiakkaiden veneille ja tuotteille.

Fakta

OD Center

Luotolainen yritys

Perustettu vuonna 2012.

Veneiden ja perämoottoreiden lisäksi tarjolla on sähkömopoja, mönkijöitä ja perävaunuja.

Palvelutarjontaan kuuluvat myös huolto, veneiden kuljetus ja talvivarastointi.

Omistajat ovat Bertil Grankulla, Frank Thylin, Benny Granholm ja Dennis Törnqvist.

Yrityksen alkuaikoina ulkoilu-, metsästys- ja kalastustarvikkeet muodostivat merkittävän osan tuotevalikoimaa, mutta ne ovat tätä nykyä pudonneet pois.

– Mönkijöistä ja sähkömopoista on tullut merkittävä osa liiketoimintaamme. Viime vuonna myimme 87 mönkijää, kertoo Grankulla.

Myös talvisäilytys ja muut palvelut ovat kasvaneet merkittävästi. Yli 200 venettä vietti talven varastossa.

Ennen pandemiaa liikevaihto oli noin 2 miljoonaa euroa. Viime vuonna liikevaihto nousi lähes 3,8 miljoonaan euroon. Koronavirukseen kyllästyneet suomalaiset halajavat vesille.

Veneilyyn liittyvien tuotteiden saatavuutta on rajoittanut materiaalien ja komponenttien puute. OD Center valmistautui kesäkauteen tekemällä ennakkotilauksia hyvissä ajoin.

– Mutta erityisesti suuremmille veneillä ja moottoreilla toimitusajat ovat pidentyneet. Erityisesti viime vuonna olisimme myyneet enemmänkin, jos vain tavaraa olisi ollut tarjolla, kertoo Grankulla.

Suosituin venemalli on yhä 6-metrinen alumiinivene tuplapulpetilla.

Oceandealersilla on Bertil Grankullan lisäksi kolme muuta omistajaa: Frank Thylin, Benny Granholm ja Dennis Törnqvist.

Kotimaan venekauppa oli jo toista vuotta peräkkäin poikkeuksellisen vahvassa kasvussa.

Venealan keskusliiton Finnboatin mukaan uusia vesikulkuneuvoja rekisteröitiin viime vuonna jo yli 5000 kappaletta ja vahvimmat kasvuluvut nähtiin pienissä moottoriveneissä. Alle 5,5 metrin moottoriveneitä ensirekisteröitiin 2023 kappaletta, eli 14 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna.

Vuoteen 2018 verrattuna kasvu on peräti 42 prosenttia ja moottoriveneissä kokonaisuudessaankin 36 prosenttia. Vaikka pitkän ajan trendinä onkin veneiden keskikoon kasvu, niin moottoriveneiden ensirekisteröintien kasvu vuosina 2018-2021 on tapahtunut alle 9 metrin kokoisissa veneissä.

Vuonna 2021 ensirekisteröidyistä moottoriveneistä 98 prosenttia oli kooltaan alle 9 metrin pituisia.

Käytettyjen veneiden kauppa jatkui vilkkaana. Traficomin ylläpitämän venerekisterin mukaan veneiden omistajavaihdoksia kirjattiin yhteensä yli 28000 kappaletta ja niiden määrä pysyi edellisen vuoden tasolla.

Suomalaiset ovat korona-aikana löytäneet lähiluonnon.

Ennätys-

vauhdissa

Tapio Lehtinen

Suomen venealalle vuosi 2021 oli vahvan kasvun vuosi: yritysten liikevaihto kasvoi 40 prosenttia ja venevienti nousi kaikkien aikojen vientiennätykseen. Veneala työllistää Suomessa noin 3500 henkeä ja venealan keskusliiton Finnboatin jäsenyritysten liikevaihto on lähes miljardi euroa.

– Pienten alle 5,5 m perämoottoriveneiden kaupan kasvu Suomessa oli jo toista vuotta peräkkäin kaksinumeroinen, mikä kertoo veneilyn ja mökkeilyn tärkeydestä suomalaisille korona-aikoina, kertoo Finnboatin toimitusjohtaja Jarkko Pajusalo.

Finnboat on perinteiseen tapaan kerännyt jäsenistöltään vuoden vaihteessa liikevaihtoon ja henkilöstöön kohdistuvia arvioita.

Venealan suhdannebarometri vuodelle 2022 ennakoi positiivisia näkymiä: Yrityksistä 49 prosenttia arvioi liikevaihdon kasvavan yrityksistä ja 41 prosenttia uskoo liikevaihdon pysyvän ennallaan.

70 prosenttia yrityksistä arvioi henkilöstön määrän pysyvän samana ja 26 prosenttia arvioi henkilöstön määrän kasvavan vuonna 2022.

#

Kommentoi 0 Kommenttia

Kommentointi on vain tilaajille.

Juttua ei ole vielä kommentoitu.