tiistai 5.7.2022 | 11:54
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Urheilu

Viestivoittoja, dramatiikkaa, oman kunnan menestystä – Lue, kun olympiavoittaja Helena Takalo ja seitsemän muuta maakuntaviestin liikuttamaa keskipohjalaista kertovat mieliinpainuvimmat viestimuistonsa

Työryhmä: Jarno Herranen, Ismo Kunelius, Seppo Luokkala, Juha Savela
Ti 8.2.2022 klo 19:30 | päivitetty ti 19:47

Olympiavoittaja ja maailmanmestari Helena Takalo on sivakoinut Keski-Pohjanmaan maakuntaviestissä 20 kertaa – aluksi Nivalan joukkueessa ja sen jälkeen Pyhäjärven hiihtäjänä. Pari viestiä jäi kilpahiihtouran aikana väliin Suomen edustustehtävien takia.

Mikä on mieleenpainuvin maakuntaviestisi?

– Niitä on niin monta, että on osaa oikein eritellä kaikkein mieleenpainuvinta. Kaikkihan ne ovat olleet omalla tavallaan mieleenpainuvia.

Helena Takalo oli kahdesti voittamassa viestiä Pyhäjärven joukkueessa vuosina 1973 ja 1974.

– Aina olen tykännyt hiihtää maakuntaviestissä ja ne olivat todella suuria tapahtumia siihen aikaan, kun minä niissä hiihdin. Viesteissä oli paljon joukkueita ja yleisöä, mikä innosti hiihtämään.

Osuutensa nopein Takalo on ollut 17 kertaa.

– Itse olin silloin hyvässä kunnossa, mutta naisten osuudet olivat vain sellaisia kymmenen minuuttia kestäviä matkoja, joten en kovin paljoa ennättänyt tehdä joukkueeni eteen. Jos osuudet olisivat olleet vitosia, niin siinä olisi saanut hirmuisen paljon enemmän aikaan. (IK)

Tietäjä tietää. Risto Lintilä voitti Keskipohjanmaa-lehden henkilökunnalla maakuntaviestiveikkauksen vuonna 2017.
Jukka Lehojärvi

– Jaa-a. On kyllä vaikeaa valita vain yhtä, aloittaa eläköitynyt Keskipohjanmaan urheilutoimittaja Risto Lintilä miettimään vastausta kysymykseen mieleenpainuvimmasta viestistä.

Työtehtävissä Lintilä ehti seurata 36 maakuntaviestiä. Kun mukaan lasketaan viestit ennen ja jälkeen työuran, päästään noin 45 viestiin.

– Silti on vielä matkaa edesmenneeseen Väinö-setään, joka seurasi peräkkäin 64 viestiä Kannuksesta Kannukseen vuosina 1952–2015.

Mutta se Risto Lintilän mieleenpainuvin muisto:

– Se oli aika lailla erikoinen tapaus, kun Ullavassa 1992 Kalajoen ankkuri tulkitsi opasteita väärin, hiihti harhaan, jonka seurauksena ensimmäisenä maaliin tullut Kalajoki hylättiin. Pedersöre julistettiin sitten voittajaksi.

Dramatiikka nousi siis ykköseksi, mutta Lintilän listalle nousee myös Kokkolan 1976 loppuratkaisu. Vetelin Hannu Taipaleen ja Himangan Heikki Torven loppukirikamppailu, joka ratkesi Torven eduksi Taipaleen siderikon vuoksi.

– Tietysti mieleen on jäänyt myös Mika Myllylän ylivoima ja vauhti niillä kerroilla, kun hän oli viesteissä mukana.

Muistiin ovat jääneet myös Toholammin 1983 viesti sankan lumipyryn vuoksi ja Kannuksen 1990 viesti, jossa räntäsateen sotkema keli ajoi ensiksi porukan klimppin ja lopulta ajanoton sekaisin. (JS)

Elina Mäkitalo on hiihtänyt sekä Himagan että Kokkolan joukkueissa.
Clas-Olav Slotte

Elina Mäkitalo (o.s. Puusaari) kuuluu Keski-Pohjanmaan maakuntaviestin konkareihin, sillä takana on jo 29 viestiä. Mäkitalo aloitti Himangan joukkueessa, mutta vuodesta 2007 lähtien Mäkitalo on edustanut Kokkolaa.

Mikä on mieleenpainuvin maakuntaviestisi?

– Ehkä se on ensimmäinen viestini 11-vuotiaana Ullavassa vuonna 1992. Hiihdin Himangan kolmosjoukkueessa ja olin aika nuori, kun hiihdin 16-vuotiaiden osuutta. Muistaakseni isäkin hiihti silloin ja siskoja myös. Taisi olla meidän perheestä neljä hiihtäjää. Muistan, että silloin tuli pienelle hiihtäjälle tunne, että olisin jossain isoissa kisoissa. Ja kyllähän tunne maakuntaviestissä on ollut tähän päivään saakka se, että on hiihtämässä isoissa kisoissa.

– Luodossa hiihdin ensimmäisen kerran Kokkolan joukkueessa, se on myös mieleenpainuva viesti. Oli vähän ristiriitainen tunne, kun olin aina hiihtänyt Himangan joukkueessa ja sitten vaihdoin Kokkolan joukkueeseen. Vaikka tietenkin kokkolalainen tunnen nykyään olevani, niin aina jännittää melkein enemmän Himangan sijoitus. (JH)

Johan Lind oli voittamassa kahdeksaa viestiä Pedersörelle. Tässä mennään Himangalla 1988.
Clas-Olav Slotte

Keski-Pohjanmaan maakuntaviestin suuriin voittajiin kuuluva Pedersöre heitti ankkuriaan ilmaan ensimmäisen kerran Ylivieskassa tammikuun 7. päivänä vuonna 1984. Huikea menestysputki tuli päähänsä loppiaisena 1996. Pedersörelle kertyi viestivoittoja tuon jakson sisällä 11 kappaletta.

IK Falkenin luottoankkuri, maajoukkuemies, Johan Lind oli voittamassa kahdeksaa viestiä ja toi joukkueen kuudesti ankkurina maaliin.

– Kyllä se eka kerta Ylivieskassa on jäänyt parhaiten mieleen. Olin silloin armeijassa ja lähdimme nuorella joukkueella maakuntaviestiin. Emme olleet mitenkään voittajasuosikkeja silloin, Lind muistelee.

Pedersöre oli edellisinä talvina vakiinnuttanut paikkansa kymmenen joukossa, mutta viidettä sijaa ylemmäksi joukkue ei ollut riittänyt.

– Maakuntaviesti oli aivan loistava, erityinen tapahtuma. Itseäni jäi harmittamaan, kun en päässyt mukaan Pedersören omaan viestiin. Olin silloin Kaukalovan maailmancupissa, sanoo 22 vuotta Haukiputaalla asunut ja nykyisin mm. Fischerin suksia Suomessa edustava Johan Lind. (SL)

Marias Sorvisto on ollut mukana maakuntaviestissä niin hiihtäjänä kuin teknisenä asiantuntijana.
Clas-Olav Slotte

Ylivieskan kaupunginjohtaja Maria Sorvisto on osallistunut Keski-Pohjanmaan maakuntaviestiin toistakymmentä kertaa Ylivieskan joukkueen hiihtäjänä ja sittemmin ollut mukana joukkueen huoltajana sekä kisojen teknisenä asiantuntijana eli TD:n tehtävissä.

Mikä on mieleenpainuvin maakuntaviestisi?

– Hiihtäjänä olen ollut Ylivieskan joukkueessa kaksi kertaa palkinnoilla. Kun Sievissä oli edellisen kerran viesti vuonna 2001, oli Ylivieska kisassa kolmas. Juhlaviestissä oli tavattoman paljon yleisöä ja muistan hyvin sen, kun ankkuriosuudella Haapajärven Mika Myllylä hiihti kohti maalia tien ylittäneellä väliaikaisella sillalla. Siellä kohistiin kovasti siitäkin, että Myllylä oli lähdössä suoraan kisapaikalta johonkin kansainväliseen kilpailuun ja ehti vielä hiihtämään maakuntaviestiinkin. Se on ollut ehkä yleisömäärältään ja muutenkin kaikkien aikojen mieleenpainuvin viestini.

– 1990-luvulla olimme Vetelissä hopealla ja se oli minulle aika lailla ensimmäisiä viestejä, joten sekin on jäänyt hyvin mieleen. (IK)

Kotiviestin voitto 1998 nousee päällimmäisenä haapajärvisen Alpo Aution mieleen.
Jukka Lehojärvi

Haapajärvinen hiihtomies Alpo Autio ei tarvitse käytännössä lainkaan miettimisaikaa, kun häneltä kysyy mieleenpainuvinta maakuntaviestimuistoa.

– Kyllä se oli Haapajärvi 1998 ja Haapajärven voitto, Autio sanoo.

Tuolloin Alpo Autio toimi myös joukkueenjohtajana.

– Tuossa viestissä piti käydä jonkin sortin vääntöä hiihtojärjestyksestä. Joukkueenjohtajana lähdin siitä, että joukkueen etu on ensin ja laitoin Jukka-Pekka Ojalan pitkälle osuudelle. Mika Myllylähän ankkurina voiton sinetöi ja sillä kertaa ei ollut vaikeaa suostutella Mikaa hiihtämään kotiviestissä, Autio muistelee.

Autio on ollut maakuntaviestissä monessa roolissa: pari kertaa hiihtäjänä 1960-luvulla, sen jälkeen huolto- ja joukkueenjohtajan tehtävissä ja viime vuodet kannustajana ladun varressa.

– Monet kerrat on tosiaankin oltu mukana ja paljon on tapahtunut. Kaikista ei parane julkisesti kertoakaan. Tulevaan viestiin Sieviinkin olisi tarkoitus tulla, kun eläkeläisenä on aikaa kiertää kisoja, Autio sanoo. (JS)

Terhi Tuukkanen muistelee lämmöllä vuoden 2008 maakuntaviestiä, joka hiihdettiin Perhossa.
Clas-Olav Slotte

– En yksittäistä suoritusta muista hirveän hyvin. En ole sellainen ihminen, joka muistaisi monen vuosikymmenen takaisia juttuja yksityiskohtaisesti, Terhi Tuukkanen aloittaa vastaamisen kysymykseen mieleenpainuvimmasta maakuntaviestistä.

Toki Tuukkasen mielessä yksi viesti nousee ylitse muiden. Tuossa viestissä mennään Tuukkasen kotikonnuille Perhoon.

– Perhon maakuntaviesti vuodelta 2008 oli tietysti mieleenjäävä siinä mielessä, että kyseessä oli kotiviesti. Samalla tuosta viestistä lähti käyntiin Perhon nousukausi. Itse olen hiihtänyt 9-vuotiaana ensimmäisen kerran maakuntaviestissä (vuonna 1993) ja koko ajan oltiin B-sarjassa. Vielä Perhon kotiviestissä hiihdimme B-sarjassa, mutta silloin noustiin A-sarjaan. Se oli huippusuoritus Perhon joukkueelta, Tuukkanen muistelee.

– Perhon viestijoukkueen nousukausi käynnistyi siitä, mutta tietysti pitää muistaa myös kaikki muu, mitä kotiviestiin liittyi. Pieni kunta on kyseessä, joten se oli tosi iso ja yhteisöllinen juttu Perhossa. (JH)

Heikki Torvi oli vuosikausia Himangan joukkueen kantava voima.
Sari Passoja

Neljästi maakuntaviestin Himangan joukkueessa voittanut Heikki Torvi nostaa esiin muistikuvat kolmesta voitokkaasta viestistä.

Toholammilla vuonna 1983 oli Himanka paras sekä A- että B-sarjassa ja Torvi ratkaisi viestivoiton kamppailussa Vetelin Hannu Kivistä vastaan. Myös Nivalan viesti vuonna 1978 on hyvin ex-merivartijan mielessä. Torvi kiirehti maalista heti suoraan omiin häihinsä.

– Mutta kyllä nostan ykköseksi ensimmäisen viestivoiton. Sehän tuli Kokkolasta 1976. Hiihdettiin koko ankkuriosuus yhdessä Vetelin Hannu Taipaleen kanssa.

– Suntinrannassa Taipale jäi taakse, enkä jäänyt katsomaan miten kävi. Mono oli irti siteestä, eikä matkaa ollut jäljellä juuri mitään. Taipale oli edustanut Suomea olympialaisissa ja voittaminen maistui oikein hyvältä, Heikki Torvi muistelee.

Torvi kuntoilee pienen tauon jälkeen taas aktiivisti saatuaan "uudet polvet". Viime talvena mittariin kertyi reilut tuhat kilometriä, mutta numerolappua ei konkari enää rintaansa laita. (SL)

Lue myös:

"Kun liki 30 vuotta on tuostakin illasta jo aikaa, muistelo pelkästään naurattaa" – Yli 30 viestiä paikan päällä seurannut Keskipohjanmaan urheilutoimittaja Juha Savela kertoo, mikä maakuntaviesti on jäänyt parhaiten mieleen

#

Kommentoi 0 Kommenttia

Kommentointi on vain tilaajille.

Juttua ei ole vielä kommentoitu.