Paikallisuutiset

Some-suosio yllätti laulajan – pietarsaarelaisen Kalle Kedon ”112” on striimattu kymmeniä tuhansia kertoja

Kalle Keto uskoo saavuttavansa musiikilliset tavoitteensa.
Kalle Keto uskoo saavuttavansa musiikilliset tavoitteensa. Kuva: Heimo Riihimäki

– Kieltämättä hämmästyin, kun singleä oli kuunneltu kuukaudessa yli 50 000 kertaa ja tähän mennessä yli 70 000 kertaa. Spotifyn editorial -listalla se ylsi sijalle 7.

Pietarsaarelainen laulaja ja lauluntekijäKalle Keto julkaisi laulunsa ”112” somekanavilla toukokuun lopulla ja kuulijoita löytyi ihmeen paljon siihen nähden, että Kalle Keto ei aiemmin ole profiloitunut nimenomaan suomenkielisenä laulajana.

Tyhjästä ei singlen suosio kuitenkaan noussut.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Aloin esiintyä jo yli 10 vuotta sitten, 16 -vuotiaana. Pääasiassa olen esiintynyt yksin, tyyliin mies ja kitara . Olen soittanut iskelmäpoppia, rockia ja vähän uudempaakin musaa Anssi Kelan ja Sannin tyyliin.

”Jatkan laulujen tekemistä ja studiotyöskentelyä. Studiossa olen lähes päivittäin eri rooleissa.”

Kalle Keto luonnehtii itseään nimenomaan tulkitsijaksi.

– Olen saanut kiitosta laulutyylistäni. Saan kuulemma esille tekstien tunnetason.

”112” on balladi, jonka Kalle Keto tulkitsee hieman hengästyneesti, tosin väliosissa on rappimaisia piirteitä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kalle Kedon keikkailu-ura käynnistyi aluksi tietysti paikallisesti, mutta vähitellen esiintymisiä alkoi olla laajemmalla alueella, Pohjanmaalta Helsinkiin ja Tukholmaan.

– Aloin tehdä omia lauluja samoihin aikoihin kun aloitin keikkailun. Pääasiassa kirjoitin englanninkielisiä tekstejä. Nykyisin teen lauluja muillekin.

Usein on niin, että ihmiset haluavat kuulla tuttuja lauluja. Eikö uraansa rakentavan trubaduurin ole uskaliasta tarjota yleisölle omia laulujaan, joita todennäköisesti monikaan ei tunnista entuudestaan?

– Onhan se tavallaan jännää. Ihmiset voivat tulkita laulun omalla tavallaan.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kalle Keto on osallistunut moneen tapahtumaan, myös television kilpailuihin,, Voice of Finlandista Suomi Loveen. Svenska Kulturfonden on myöntänyt hänelle kulttuuripalkinnon.

Jaakon Päivien avajaisissa Kalle Keto esiintyi aika isolle yleisölle. Tarina ei kerro, moniko varttuneemmista kuulijoista tunnisti uutuussinglen melodia.

”112” -projekti käynnistyi puolisen vuotta sitten.

–Tein yhteistyötä Andreas Lönnqvistin ja tuottaja Sam Sonntagin kanssa. Hän toimii Turussa. Laulu rakentui vähitellen, tein aluksi raakademon, jonka esitin Andreakselle.

Entäpä nyt?

– Jatkan laulujen tekemistä ja studiotyöskentelyä. Studiossa olen lähes päivittäin eri rooleissa, kirjoitan ja laulan. Koronan aikanahan keikkoja on ollut niukasti. Minulla on edelleen tavoitteita ja uskon, että pystyn saavuttamaan ne, kun kerran haluan.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä