Viihde

Joogaelämään eväät jo lapsena Jeppiksestä – Merja Sipponen on paitsi vaikuttavan työuran tehnyt psykologi ja psykoterapeutti niin myös joogan puolestapuhuja, jolta ilmestyy alan tietokirja

Kristian Sundqvist

Joogan osalta kaikki alkoi 1970-luvun Pietarsaaressa. Annetaan Pohjois-Itälässä ja Itälässä lapsuutensa sekä teinivuotensa viettäneenMerja Sipposen kertoa omin sanoin, mitä tapahtui.

– Käydessäni oppikoulua, joka tuolloin oli kokeiluperuskoulu, ystäväni houkutteli minut työväenopiston hatha-joogan tunneille, joita veti Lilian Höglund.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Tuosta hetkestä käynnistyi vuonna 1978 Pietarsaaren lukiosta ylioppilaaksi valmistuneen Sipposen elämässä jotain, joka on kulkenut mukana läpi elämän.

"Jooga-nidra merkitsee unta valvetilassa. Sen harjoittaminen auttaa saavuttamaan syvän levollisuuden tilan."

– Jooga avasi minulle uuden maailman ja on antanut hyvin paljon. Asiaan liittyy fyysisen hyvinvoinnin edistämisen lisäksi laajempi filosofia siitä, että ihmisen keho on temppeli, jota tulee hoitaa.

Joogaharrastus ja -filosofia ovat lopulta kuljettaneet Merja Sipposen matkoille Intiaan saakka, mutta hän on samalla elämässään alati panostanut myös akateemiseen osaamiseen ja ammattitaitonsa kehittämiseen.

– Psykologiasta kiinnostuin jo oppikouluaikoina ja siinä minua ovat kiinnostaneet toisaalta ala itse tieteen näkökulmasta ja toisaalta ihmisten auttaminen.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Jyväskylän yliopistossa opiskellut Sipponen päätyi tekemään työuraa Oulussa. Hän työskenteli ensin muun muassa työvoimatoimistossa ammatinvalinnanohjauksen parissa.

– Työ sisälsi paljon henkilökohtaista auttamista ja viihdyin hyvin. Lopulta kuitenkin tuntui, että uusia haasteita ei niin tullut.

Elettiin Nokian räjähdysmäisen kasvun ja niin sanotun Oulun ihmeen aikaa. Oulu oli vuosituhannen vaihteen molemmin puolin merkittävä teknologiakaupunki eurooppalaisellakin mittapuulla ja Sipponen tempautui imuun mukaan.

– Nokialle rekrytoitiin paljon insinöörejä, suunnittelijoita ja niin edelleen. Heillä oli henkilöstökonsultin paikka auki ja päätin hakea.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Sipposen työ Nokialla sisälsi lähinnä henkilöarviointia ja rekrytointia.

– Se oli mielenkiintoista aikaa globaalissa yrityksessä ja kävin ulkomailla rekrytoimassa ihmisiä. Oli hyvin kiinnostavaa tutustua tällaisen yrityksen toimintaan, mutta se ei ehkä sisällösesti niin tyydyttänyt, koska omat motivaationi ovat aina olleet ihmisten auttamisessa.

Tuolloisesta Nokia-huumasta ja Oulun ihmeestä voi olla montaa mieltä ja aiheesta on kirjoitettu monta kirjaa, mutta toisen ihmisen auttaminen Sipposen tarkoittamassa mielessä ei optiomiljonäärien ja äkkinäisen luksuksen ajasta jääneissä mielikuvissa takuulla nouse päällimmäiseksi.

– Työterveyshuollossa Medivirellä oli paikka auki ja olen nyt työskennellyt alalla parikymmentä vuotta. Työ on ollut monipuolista, mielenkiintoista ja hyvin tyydyttävää.

Joogan ja työelämän maailmat eivät Sipposen näkökulmasta ole ollenkaan kaukana toisistaan. Hän korostaa että joogaan liittyvässä filosofiassa ihminen nähdään tärkeänä osana luontoa ja maailmankaikkeutta.

Toisaalta nykyihminen karkottaa itseään perinteisestä elonkierrosta digitaaliseen maailmaan, kiireeseen ja ylimitoitettujen tavoitteiden täyttämiseen?

– Niin, työelämässä erityisesti näkee sen suorituskeskeisyyden. Työuupumuksestahan puhutaan nykyään paljon ja on hyvä että puhutaan näistä asioista avoimesti. Ihmiset, jotka ovat tunnollisia, kilttejä ja haluavat suoriutua hyvin työelämästä ja ovat tavoitesuuntautuneita, heillä piilee uupumisen vaara.

Joogasta saattaa löytyä työkaluja itsensä tutkimiseen.

– Se voi toimia yhtenä apuna omien sisäisten tarpeidensa kuuntelussa, että etsisi sitä, mikä itselle on hyväksi. Joogan opit linkittyvät mielessäni siihen, miten työelämässä ihmisiä voi auttaa.

Jooga ja siihen liittyvät filosofiset lähestymistavat eivät siis ole jossain kaukana, vaan saattavat olla hyödyksi myös länsimaisessa työympäristössä ja akateemisesti koulutettujen ihmisten työssä.

Asiaan vihkiytymättömälle maallikolle saattaa jooga vaikuttaa aavistuksen vaikeasti lähestyttävältä asialta kiitos aihepiirin valtavuuden. Pietarsaaren työväenopiston taannoinen hatha-kurssi ja esimerkiksi jooga-nidra asettuvat molemmat saman sateenvarjon alle, mutta kuulostavat melko erilaisilta. Miten joogasta ylipäätään kiinnostuneen kannattaisi lähteä liikkeelle?

– Minulle jooga on aina ollut hyvin käytännönläheinen asia eli fyysisten harjoitusten kautta saavutetaan hyvinvointia ja terveyttä ja kukapa niitä ei haluaisi tavoitella. Olen itse kokenut keskittymiskyvyn, muistin ja luovuuden paranevan. Eli käytännön harjoitusten kautta on mahdollista näitä edistää.

Kymmenisen vuotta sitten Sipponen matkusti Intian Keralaan Ayurveda-hyvinvointikeskukseen, minkä jälkeen hän hankki Suomessa joogaopettajan pätevyyden. Seuraavalla Intian-matkallaan hän löysi jooga-nidran.

Tietokirjailijaksi Merja Sipponen pikapuoliin päätyy kiitos tekemänsä havainnon: jooga-nidrasta ei suomenkielistä kirjallisuutta juuri löydy.

– Puhuin aiheesta Basam Booksin kustantajan kanssa. Hän ehdotti, että kirjoittaisin tuollaisen teoksen itse.

Tähän joogan muotoon liittyy tiettyä mystiikkaakin tai siltä ainakin kuulostaa.

– Jooga-nidra merkitsee unta valvetilassa. Sen harjoittaminen auttaa saavuttamaan syvän levollisuuden tilan.

Kynnys aloittamiseen ei Sipposen mukaan silti ole korkea.

– Jooga-nidra on helposti opittavissa, hän vakuuttaa.

Ihmisten auttaminen, akateeminen sivistys, Nokia, Intia, jooga, nyt kirja. Merja Sipposen elämä tuntuu tehneen lapsuuden Östanpoon rannoilta melkoisen kaaren, mutta haastattelun päätteeksi hän oma-aloitteisesti kiittää synnyinkaupunkiaan.

– Olen kiitollinen siitä, että sain kasvaa Pietarsaaressa, joka on aidosti monikulttuurinen ja aktiivinen paikka.

Oikaisu 12. elokuuta 11.58: Toisin kuin haastateltavan kommentissa annettiin ymmärtää ei Lilian Höglund ole edesmennyt.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä