Kulttuuri

Jan Björk monipuolistuu entisestään – kokeneen luontokuvaajan Tervahauta-kirja julki, seuraavana haasteena kuvitettu maalaismurre

Valokuvataiteilija ja Suomen suvi. Luonto on Jan Björkille se kaikkein tärkein paikka.
Valokuvataiteilija ja Suomen suvi. Luonto on Jan Björkille se kaikkein tärkein paikka. Kuva: Kristian Sundqvist

Kristian Sundqvist

Kokkolan Sokojassa syntyneen ja siellä edelleen asuvan valokuvataiteilijanJan Björkin ei ensin ollut määrä tehdä kokonaista kirjaa tervanpoltosta, näyttely kylläkin.

– Minulle tuli viime kesänä mahdollisuus mennä kuvaamaan Alavetelin tervapolttoa neljän päivän ajaksi. Se on lyhyt aika kuvateokseen, mutta materiaalia kertyikin sitten niin paljon, että aiheesta syntyi kirja, Björk kertoo.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Juuri ilmestyneen kuvateoksen oli määrä tulla julki jo aiemmin, mutta korona pisti sormensa peliin. Nyt ilmestynyt kirja on Björkiltä jo kuudes, mutta tiettyä taikaa hän yhä kokee olevan siinä, kun opuksia sisältävät laatikot tulevat painosta.

"Piti hypätä nopeasti taaksepäin ja varoa, ettei tukka syty palamaan. Onneksi minulla ei ollut silloin partaa."

Björk myöntää olevansa painetun eli fyysisesti olemassa olevan kuvan ystävä.

– Valokuvakin on valokuva vasta sitten kun se on painettu. Siihen kuuluu se tunne, kun voit vääntää ja kääntää kuvaa ja kuva elää valon mukaan koko ajan.

Kuvakirjaan kuuluu äänimaailmakin, sivujen kääntelystä koituvat vienot sihahdukset. Erityisen hyvin kuvakirjaformaatti tuntuu sopivan tervanpolton kaltaiseen menneen maailman aihepiiriin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Terva on aikoinaan ollut hyvin tärkeä asia tälle seudulle ja koko Suomen kansalle, Björk muistuttaa.

Vaikka tervahautoja on aikojen saatossa jäänyt muun muassa metsätalouden ja uudisrakentamisen jalkoihin on niitä pelkästään Alavetelissä yhä kartoitettu yli 150. Tämäkin tieto selviää Tervahauta-kuvateoksen johdanto-osiosta, josta on vastannut Alavetelin kotiseutuyhdistys.

– Tiedostin heti alusta etten tunne faktoja, joten yhdistyksen rooli on ollut kirjan synnyssä merkittävä, Björk sanoo.

Kotiseutuyhdistys ryhtyi palauttamaan alaveteliläistä tervanpolttoperinnettä henkiin 1990-luvulla ja ensimmäinen yhdistyksen toimesta toteutettu tervahauta poltettiin vuonna 1999. Kymmenen ja kaksikymmentä vuotta myöhemmin otettiin uusiksi ja kiitos Jan Björkin panoksen jää asiasta jälkipolville nyt muisto kuvakirjan muodossa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Silloin 1999 tai 2009 ei aikatauluihini osunut päästä sinne, mutta kolmannella kerralla nyt 2019 osui.

Otetaan kirja käteen kesäillassa, oman takapihan rauhassa. Millaisia tuntemuksia teos herättää?

Kirja etenee väljänä kronologiana läpi Björkin tervahaudalla viettämät vuorokaudet ja toden totta kuljettaa ajatuksiin toisesta ajasta ja todellisuudesta. Tulen, savun ja keskisuven auringon leikki pelaa yhteen luonnon ja polttoa toteuttaneiden perinneasuisten ihmisten kanssa.

Välillä liekit suorastaan hyppäävät kuvasta silmille. Polton alkuvaiheessa aikaansaadaan voimakas tuli, jota sitten sammutetaan turpeella.

Välillä liekki leimahti yllättäen.

– Tuolloin piti hypätä nopeasti taaksepäin ja varoa, ettei tukka syty palamaan. Onneksi minulla ei ollut silloin partaa, Björk hymyilee.

Kotona käydessään sai kuvaaja huomata haisevansa voimakkaasti savulta, muttei kovin epämiellyttävällä tavalla. Kameraan savuaromi tarttui pitkäksi aikaa.

Itse omana kustantajanaan toimiva Jan Björk pääsee päättämään, mistä aiheista teoksia syntyy. Seuraavaksi hän aikoo heittäytyä aiheeseen, jossa voi nähdä monenlaisia kulttuuriarvoja.

– Jos kaikki menee kuten nyt suunnittelen, niin vuoden päästä näihin aikoihin tulisi seuraava kirja ulos. Se sisältäisi elämäni aikana kuulemia juttuja ja tarinoita, jotka esitettäisiin väri- ja mustavalkokuvina, eräänlaista lyriikkaa.

Paikallisväriä ei teoksesta tulisi puuttumaan tekstiosioidenkaan osalta.

– Ne olisivat ainoastaan kokkolanruotsin maalaismurteella ja kirjan lopussa käännettynä sekä suomeksi että ruotsiksi.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä