Paikallisuutiset

Etsivää nuorisotyötä kymmenen vuotta: ”Korona-aika voi tuottaa jälkivaikutuksia.”

Heimo Riihimäki

Pietarsaaren seudun etsivän nuorisotyön ohjaajat kertovat, että viime vuosi oli ennätyksellisen vilkas.

– Yli 250 nuorta oli aktiivisesti mukana ja kaikkiaan olimme yhteydessä 700 nuoreen,Ida Westerlund kertoo.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Alkuvuosi on mennyt samaan tahtiin, yhteydenottoja oli alkuvuonna yhtä paljon kuin koko vuonna 2018.

Oma lukunsa on kevään koronakausi. Koululaisten oli jäätävä kotiin, ja kavereiden tietysti myös. Etsivän nuorisotyönkin piti pitää etäisyyttä, vaikka koulukäynnit ovat olennainen osa toimintaa.

– Osallistuimme sentään Tupiksella Summer Deal -kesätyötapahtumaan, Ida Westerholm sanoo.

Mitä seuraa jatkossa? Kesälomat sujuvat ajallaan, mutta syksyllä voi nuorisotyölle olla uutta kysyntää.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Etsivä nuorisotyö on aluehallintoviraston rahoittamaa toimintaa, myös kunnat osallistuvat kustannuksiin. Pietarsaaren seudun projekti toimii After Eightin tiloissa.

– Totta kai me liikumme viiden kunnan alueella, kouluissa ja tapahtumissa,Marco Harju sanoo.

Korona-aikaan fyysisiä tapaamisia oli tietysti vähemmän.

Etsivä nuorisotyö auttaa 15 - 29 -vuotiaita nuoria mitä erilaisimmissa asioissa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Me emme ole viranomainen,Sari Backlund korostaa.

– Me keskustelemme nuorten kanssa ja koetamme auttaa. Kyse voi olla työ- tai opiskelupaikan löytämisestä tai vaikeuksista koulussa... joku kenties haluaa muuttaa oman asuntoon ja kaipaa neuvoja.

Etsivään nuorisotyöhön voi ottaa yhteyttä vaikkapa oppilaitos, nuoren tuttava tai vanhemmat.

– Yhä useampi nuori ottaa yhteyttä itse, Sari Backlund kertoo.

– Nuortenkin keskuudesta löytyy yksinäisyyttä.

Ida Westerholm painottaa, että etsivään nuorisotyöhön voi ottaa yhteyttä ilman, että akuutti ja vakava kriisi olisi jo kohdannut.

Vielä vuoden alussa näytti siltä, että etsivää nuorisotyötä pitäisi supistaa, Valtionapua oltiin karsimassa koko maan tasolla miljoonalla eurolla. Koronan takia laadittu lisäbudjetti kuitenkin korotti määrärahaa, koko maassa noin 55 miljoonaan euroon.

Mistä etsivän nuorisotyön tekijät tietävät onnistuneensa?

– Moni nuori on tullut myöhemmin tapaamaan ja kiittämään avusta, mutta yhtä onnistumisen mittaria ei ole. Pulmia on monenlaisia, laidasta laitaan. Joskus keskustelutuokio auttaa, joku saattaa tarvita enemmän apua. Mutta onhan se jotain, kun nuori on vaikkapa löytänyt opiskelupaikan tai ottaneet muunlaisen askeleen elämässään.

Heinäkuussa Pietarsaaren seudun etsivä nuorisotyö jää osin kesätauolle.Marco Harju jää sentään päivystämään.

Etsivä nuorisotyö on erityisnuorisotyötä, jonka tavoitteena on olla läsnä nuorten keskuudessa ja tarjota mahdollisuus turvalliseen ja luottamukselliseen aikuiskontaktiin. Etsivä nuorisotyö etsii nuoren kanssa ratkaisuja nuoren pulmiin ja kysymyksiin ja auttaa nuorta saavuttamaan tarvitsemansa palvelut.

Tehtävänä on tavoittaa ja auttaa alle 29-vuotiaita nuoria sellaisen palvelujen ja muun tuen piiriin, joilla edistetään heidän kasvuaan ja itsenäistymistään. Etsivä nuorisotyö perustuu nuoren vapaaehtoisuuteen.

Moniko nuori on Pietarsaaren seudulla saanut tukea etsivältä nuorisotyöltä 10 vuoden aikana?

– Mahdoton sanoa. Tapaamisia on tuhansia, neuvoja on annettu tai sitten on vain juteltu. Mihin vedetään raja?

Heimo Riihimäki

ps@pietarsaarensanomat.fi

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä