tiistai 14.7.2020 | 07:33
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Talojen kartoitus etenee verkkaan

Kiinteistörekisterit on määrä saattaa ajan tasalle.

Heimo Riihimäki
Ti 30.6.2020 klo 15:30

Olet lukenut 1/5 ilmaista artikkelia.

Pietarsaari

Vuonna 2017 päätettiin Pietarsaaren, Luodon, Pedersören ja Kruunupyyn kiinteistörekisterit päivittää. Projektinvetäjä Sören Vikströmin mukaan hanke ei ole kuitenkaan edennyt.

– Muut työt ovat vieneet aikaa, hankehan pitää toteuttaa muun työn lomassa.

Kolmen vuoden jälkeen alkaa nyt tapahtua.

­– Olemme muotoilleet kyselylomakkeen tai ainakin ensimmäisen version siitä. Kesälomien jälkeen testaamme lomaketta, lähetämme kyselyn aluksi vain Kilisaaren alueelle. Tarpeen mukaan parantelemme tutkimusmenetelmää.

Sören Vikströmin mukaan naapurikunnissakaan ei ole päästy alkua pitemmälle kiinteistörekisterien päivityksessä.

Keväällä ympäristösuunnittelija Esa Koskela liittyi työryhmään osa-aikaisesti.

– Teimme hyvin yksinkertaisen kyselylomakkeen. Sen pohjana on voimassa oleva rakennusrekisteri, johon toivomme kiinteistönomistajien tekevän täydennyksiä. Tai poistoja. Lähetämme kyselyn digitaalisesti.

Kilisaari on suhteellisen uusi alue, joten voi olettaa, että rekisteri vastaa siellä todellisuutta kohtuullisen hyvin

Kaupungin rakennuskantaa ei kartoiteta käden käänteessä. Nykytiedon mukaan Pietarsaaressa on yli 13 200 rakennusta. Toista sataa kerrostaloa, omakotitaloja, rivitaloja, kesämökkejä, autotalleja, liitereitä ja ties mitä.

Rekisteröimätön rakennus ei ole välttämättä laiton, esimerkiksi maaseudulla rakennuslupia ei aikoinaan tarvittu. Talousrakennusten käyttötarkoitus on voinut muuttua ilman, että kukaan olisi muistanut ilmoittaa asiasta.

Vanhan talon lisärakennus saattaa olla rekisteröity, mutta varsinainen talo ei. Tai rekisteriin on yksinkertaisesti eksynyt virheitä. Niinkin voi käydä, että rekisterissä on rakennus, joka on jo purettu, mutta purkamisesta ei ole tehty ilmoitusta

Erilaisia rakennuksia on noussut pitkän ajan kuluessa ja rekisteröintikäytännöt ovat muuttuneet.

– Tärkeintä on saattaa kaupungin ja naapurikuntien rakennusrekisterit ajan tasalle, Sören Vikström sanoo.

– Ajan tasalla oleva rekisteri voi vaikuttaa myös kiinteistöveron tuottoon.

Muilla paikkakunnilla on havaittu, että kiinteistörekisterin päivitys lisää kunnan kiinteistöverotuloja.

Oletettavasti virheellisiä tietoja tai tietoaukkoja löytyy alueen vanhimmista rakennuksista.

– Aluksi vertaan rakennusrekisteriä verottajan rekistereihin, Sören Vikström kertoo.

– Myös ilmakuvia käytetään. Loppujen lopuksi rakennusten määrä on kuitenkin tarkistettava paikan päällä.

Jos rekistereissä havaitaan epäselvyyksiä, kiinteistön omistajalle lähetetään ensin lomake, jonka täyttämällä hän voi oikaista viranomaisen tietoja.

#