Kulttuuri
Elämän kaaria ja kasvoja takapihalla – Eero Mantela taikoo kierrätystavarasta tunnelmia, jotka vievät isojen asioiden äärelle.
Kristian Sundqvist
Kråkholman varhaiskesän päivä hengittää kasvun voimaa; auringonvalo kimmeltää mäntyjen ja lehtipuiden latvusten lomasta. Nuottalahdenkadulla erään tontin kulmalta tiiraa yllättäviä tarkkailijoita.
Vartalot pölliä, päissä kypärä tai muu lakki, silmät lusikoista. Yksityiskohdat rikastavat hahmoja.
Kaksi ilmiselvää sotilasta seisoo katseet kadulle kuin surullisina vartiomiehinä, SA-Intin kokardit ja kaikki.
"Tässä on suutarin lesti ja istuin, tein siitä perhosen. Ja paalaimen neulasta tuli kurki."
– Olen ehdottomasti sodanvastainen, mutta sen ikäinen, että sota-aika on kuulunut elämääni, 85 vuotta näinä päivinä täyttäväEero Mantela tuumii hiljaisella äänellä.
Mantela johdattaa syvemmälle pihalleen ja käy ilmi, että kadunpielen hahmot – joihin lukeutuvat myös palomies ja kyläläisiä – ovat vasta alkua.
Vuosituhannen vaihteessa eläkkeelle jäänyt Mantela on aikojen saatossa muuttanut puutarhansa taikamaaksi, jossa erilaiset hahmot sekä asetelmat välittävät pieniä ja suuria viestejä.
Mukana on usein myös tuulessa liikkuvia osia. Mantela pysähtyy erään asetelman äärelle.
– Tässä on kuu ja aurinko ja tähtiä. Niin ja linnut, jotka lentävät aurinkoa päin.
Materiaalivalinnat ja työn jälki kertovat, että asialla on ollut metallialan ammattilainen.
– Olin Wärtsilällä 33 vuotta ja kun se loppui niin Rettigillä kaksitoista vuotta, Mantela muistelee sorvaajanuraansa.
Aineksissa painottuu kierrätys.
– Mitä olen sattunut löytämään niin, että sopivat näihin. Jätteitä nähdessä olen miettinyt, että mitä niistä voisi koota.
Tekijä itse nimeää pihansa aarteet ITE-taiteeksi, joka määritellään kouluttamattomien tekijöiden nykykansantaiteeksi. Kierros pihamaalla paljastaa, että taiteilija tekee töissään viitteitä esimerkiksi politiikan ja kulttuurin historiaan. Eräs teos tuo epämääräisesti mieleen Urho Kekkosen.
– Loppuun kulutettu lapio, josta tehty työ on Kekkosen perua, myöntää Mantela.
Lopputulos on herkullinen mukaelma UKK:n kuuluisasta Lumilapio-omakuvasta.
Kortesjärven Purmojärveltä kotoisin oleva Mantela muutti Pietarsaareen vuonna 1954 ja rakensi perheelleen kodin vuonna 1961. Tuon kodin pihamaalta löytyy nyt myös vanhojen kyläyhteisöjen muistoja.
Pihataiteen osana on nimittäin käytetty muun muassa Mantelan yli 70 vuotta sitten omakseen saamien pikkukärryjen pyörät sekä esineitä, joiden alkuperäinen käyttötarkoitus ei nykyihmiselle heti aukea.
– Tässä on suutarin lesti ja istuin, tein siitä perhosen. Ja paalaimen neulasta tuli kurki.
Raudan taipuminen kevyisiin ja toisaalta syvällisiin merkityksiin näyttää olevan Mantelan luomiselle ominaista. Vanha ompelukone on muuttunut muotoihin, joissa on ihmiselämän kaari.
Kiveäkin löytyy, kaksi toisensa löytänyttä murikkaa halaa.
– Siinä sammakot pitävät hyvänä toisiaan.
Jätepuusta taas valmistui kaksi toisiin tuijottavaa käärmettä.
– Ettei heitä pois, tiivistää taitelija periaatteensa.
Osa töistä on niin henkilökohtaisia, että tekijä ei niiden taustoja halua julkisesti avata. Se on ymmärrettävää, mutta yllättävämpää on, että Mantela tunnustaa epäröineensä pihaltaan löytyvän luovuuden aarreaitan esittelyä ylipäätään.
– Välillä näitä tehdessäni en ole ollut niinkään varma itsestäni.
Moinen ujous ja vaatimattomuus ovat sosiaalisen median katsokaa minua -aikakaudella hätkähdyttäviä kertoen samalla siitä, mistä lähtökohdista nämä työt on tehty. Niiden ei ole tarkoitus tuoda esille tekijäänsä, vaan hänen havaintojaan. Sellaiseksi usein riittää maailman kauneus.
– Tässä on auringonnousu, jonka keskellä tuollainen hahmo pyörii kuin luistelija tekemässä piruettia.
Toisaalta Mantela muistuttaa pihalta löytyvän myös töitä, joille riittää, että ovat mukavan näköisiä. Luovuuden kipinän hän arvelee kyteneen pitkään, ehkä koko iän. Kun oikea aika tuli, niin pihalla alkoi tapahtua.
Nuottalahdenkadun puutarhataidetta ensi kertaa ihmettelevä kokee kansantaiteilijan aikaansaannokset kokonaisvaltaisesti. Kokemusta helpottaa, että pihamaa ei ole ryppyotsainen elämys. Tontin suojaisilta takamailta esimerkiksi kuikuilee peräti ujo tyyppi.
– Tein avaruudesta tulleen miehen. Sehän tuolla arkailee, että tohtiiko tutustua.
Tekisi mieli tulkita, että taiteilija avaruusmiehessä käsittelee omaa ujouttaan.
Ujous, luovuus, luonto, perhe, elämä ja kuolema. Ikuisuus.
Eero Mantelan kråkholmalaispihalta on pitkä matka digitaalisten pikaärsykkeiden täyttämään ja iankaikkiset kokemukset etäännyttävään 2020-luvun todellisuuteen.
