Kulttuuri

Panu Rajala teki kirjan J. L. Runebergista – tietoa elämästä ja tiedonmurusia rakkauksista

Panu Rajalan uutuuskirjaa lukiessa herää harmillinen kysymys, miksen kuunnellut tarkkaavaisemmin äidinkielen tunnilla, mitä opettajani Esko Palo puhui J.L. Runebergistä. Kirjassaan Kansallisrunoilija – J. L. Runebergin elämä (Minerva) Rajala kertoo kirjallisuutemme merkittävimmän kulttihenkilön Johan Ludvig Runebergin (1804–1877) tarinan juuri siitä mistä saimme kuulla opettajamme palavasieluisia esitelmiä.

Kaikki alkaa tietysti Pietarsaaresta vuonna 1804, jolloin Runeberg ehti syntyä vielä Ruotsin itäiseen maakuntaan, jota Suomeksi kutsumme. Kirjassa kerrotaan kansallisrunoilijamme alkuvuosista, josta Rajala sai tietoa ja opastusta paikan päällä Pietarsaaren museon arkistovastaavalta Jan Ehnvallilta.

– Aineistoa Runebergistä oli runsaasti, mutta uuttakin löytyi paljonkin mm. Runebergin rakkauselämästä. Sitä paitsi minusta tuntuu, että jokseenkin kaikki Runebergistä kerrottu on uutta nykylukijalle. Itse sain paljon aineistoa käydessäni viime kesänä Pietarsaaressa, matkan erinomaisen opastuksen ansiosta.

Pietarsaaren kieliolojen vuoksi Runeberg kirjoitti koko tuotantonsa ruotsiksi. Muutenkin länsi oli hänelle tärkeämpi ilmansuunta kuin itä, vaikka maa eli osana Venäjää, Suomen suuriruhtinaskuntana.

– Runeberg kallistui todella entisen emämaan puoleen kaikessa, vaikka Matti Klinge on yrittänyt sovittaa häntä venäläismieliseksi. Ruotsin kieli oli hänen välineensä, vähän hän oppi ranskaa, muutaman fraasin venäjää. Suomen kieli jäi melko heikoksi, vaikka hän sitä Saarijärvellä ja Ruovedellä joutuikin jonkin verran oppimaan.

Runeberg ei syntynyt kultalusikka suussa, vaan hän sai käydä melkoisen taistelun päästäkseen opiskelemaan ja myöhemmin eturivin kulttuurivaikuttajaksi. Pohjanmaalle lähti ”mitä kaunein, reippain ja viattomin poikanen sekä kaikkien suosikki”. ”Pojan kasvot olivat avoimet ja terveen punakat, ja niitä ympäröi kihara tukka, joka oli kuin kahvi, johon on lirautettu kermatilkka”.

– Perhe ja suku merkitsivät paljon, varsinkin Tengströmit, joiden piiristä vaimokin löytyi. Ludvig istui jo nuorena arkkipiispan ruokapöydässä Turussa sunnuntaisin; saatettiin syödä joskus kultalusikoilla, sillä arkkipiispa oli mahtava ja korruptoitunut vallan käyttäjä. Runebergillä oli harvinaisen onnellinen lapsuus ja nuoruus. Myös kouluvuodet olivat hyviä. Toista olivat vaikkapa Aleksis Kiven resuiset lapsuusvuodet.

Pietarsaari on edelleen ylpeä vaaliessaan sekä Runebergin kalastusmökkiä että hänen kouluaan Westmanin muorin mökkiä matkailunähtävyytenä.

– Mukavia paikkoja, kävin niissä. Hyvä että on sentään autenttisia muistoja. Runeberg on hyvin museoitu Pietarsaaressa, lopulta sitten myös Porvoossa.

Johan Ludvig nai järkiperäisesti pikkuserkkunsa Fredrika Tengströmin, Kruunupyyn kirkkoherran tyttären. Fredrikan merkitys runoilijan työlle ja elämälle oli suuri, kuten tiedämme. Mutta elämän varrella ei uskollisuus ollut aviomiehen parhaita hyveitä.

Rajala kertoo useista rakkauksista, joita vaimo nimitti ”päähänpistoiksi”. Runebergia innoittivat koko elämän varrella hänen toistuvat rakastumisensa. Puoliso Fredrika pysyi hänen tukenaan ja loi itsekin uran kirjailijana.

– Tietoa runoilijan ihmissuhteista ja rakkauksista oli tipoittain siellä täällä. Runebergista on kirjoitettu monia elämäkertoja, tiedonmurusia löytyy, jos osaa tulkita. Tärkein lähde oli Emilie Björksténin 1922 julkaistu päiväkirja ja kirjeenvaihto Runebergin kanssa. Paljon on vain kerrottua muistitietoa, mutta monen tutkijan siivilöimää.

Runeberg osoitti kirjalliset kykynsä jo varhain, mutta opiskelukortteerissa Vaasassa vuokraemäntä luonnehti häntä: ”Hänellä on kyllä älyä, mutta ei tahtoa sitä käyttää.” Panulan mielestä hänen täytyi ilmeisesti vähän pidätellä ylivertaisia kykyjään, että pysyi väleissä ympäristön ja kavereiden kanssa.

Sitten Runebergin elämä kuljetti häntä Ruovedelle, Saarijärvelle, Turkuun, Helsinkiin ja lopulta Porvooseen. Hänen kerrotaan käyneen myöhemmin Pietarsaaressa vain kerran. Siihen aikaan ei muutenkaan matkusteltu kovin paljon.

– Totta, hän ei ollut kovin kotiseuturakas. Ehkä isän halvaantuminen vieroitti ja perheen statuksen putoaminen. Myös nuoruuden rakastettu Frigga oli jäänyt vaivaamaan. Kyllähän se kalamajan lahjoitus kaupunkilaisilta oli sitten suuren tyydytyksen aihe.

Kirjassa kerrotaan miten runouden kannalta Runebergia kohtasi onnellinen haaksirikko: hänen tieteellinen uransa karahti kiville Helsingissä ja hänen oli vetäydyttävä latinan opettajaksi Porvooseen. Siellä hänen runosuonensa toden teolla puhkesi. Kirjan mukaan vetäytyminen Porvooseen olikin onnenpotku. Runeberg osasi aina hoitaa asiansa, myös läpi vaikeuksien.

Kirjassa kerrotaan miten Runeberg pystytti teoksillaan ihannekuvan Suomen kansasta ja nosti antiikista periytyvän runokielen meillä uudelle tasolle. Vänrikki Stoolin tarinoillaan hän iski kansan mieliin sankarihahmot, joita on siteerattu näihin päiviin saakka. Maamme-laulu sinetöi hänen asemansa isänmaan ja luonnontunteen runoilijana.

– Voin vain sanoa, että hän on ylivertainen tyyliniekka omana aikanaan ja edelleen, sävyjen ja runomitan mestari ja ilmeikäs eeposkertoja, myös huumoria löytyy, mitä harvemmin huomataan. Runeberg ei ollut vain tunnevoimainen isänmaan runoilija, vaan myös satiirikko ja hilpeä veikko, suuri ja estoton rakkausrunoilija.

Runebergin ihailu saavutti jo hänen elinaikanaan ja varsinkin kuolemansa jälkeen palvonnan mittasuhteet. Mutta tunteeko kansa oman kansallisrunoilijansa ihmisenä? Kirjan perusteella voi sanoa, että Panu Rajala ravistelee patsaan eloon ja sytyttää Johan Ludvigin intohimot uusiin liekkeihin.

Professori ja kirjailija Panu Rajala on kirjoittanut nelisenkymmentä kirjaa. Merkittävä osa niistä on kirjoja monen suomalaisen kulttuurin merkkimiehestä ja parista naisestakin. F.E. Sillanpäästä Nobel-kirjailijan elämä, Unio Mystica, Mika Waltari elämä ja teokset, Yrjö Jylhä, talvisodan runoilija yhdessä Vesa Karosen kanssa ja Lasinkirkas, hullunrohkea Aila Meriluodon elämästä ja runoudesta.

Mukana on myös Naisten mies ja aatteiden – Juhani Ahon elämäntaide. Kirjailijaelämäkerta on Hirmuinen humoristi – Veikko Huovisen satiirit ja savotat. Oma lukunsa on Lavatähti ja kirjamies – Rakkauskertomus (Katri-Helenasta). Suuria kulttuuripersoonallisuuksia ovat Tulisoihtu pimeään – Olavi Paavolaisen elämä ja Suomussalmen sulttaani Ilmari Kiannon elämä.

Ja tuoreimpana Kansallisrunoilija J.L. Runebergin elämä.