Paikallisuutiset
Tee se itse -kitara soi ja sopii käteen – musiikkia harrastava Risto Liikanen nikkaroi soittimensa itse ja saa sitä mitä tilaa
Permolla syntynytRisto Liikanen kasvoi suoraan siihen sukupolveen, jonka vapaa-aika kului pitkälti Skatan treenikämpillä 1970–80-luvulla.
Käsillä olivat Pietarsaaren rokkareiden kulta-ajat. Bändejä tuli välillä enemmän kuin meni, ja tyylisuuntia riitti joka lähtöön.
Muutama vuosikymmen myöhemmin noita aikoja muistellaan nostalgialla.
Risto Liikaselle Skatan kämpiltä jäi matkaan edelleen elävä harrastus. Nykyään Uudessakaarlepyyssä asuva mies tarttuu kitaraan harva se päivä.
”Uskon puuhun perinteisenä, lyömättömänä soitinmateriaalina.” Risto Liikanen
Yhtyeenä on viimeiset 10 vuotta ollut Why Get Up.
– Soitamme bluesia ja lähinnä 50-lukupohjaista rock’n rollia, vähän tanssittavampaa musiikkia oikeastaan laidasta laitaan. Keikkailu on vielä vähän hakusessa, synttäriesiintymisiä ja vastaavia on ollut, Liikanen sanoo.
Nuoruusvuosina tilanne oli keikkailun suhteen vähän vastaavanlainen. Ristikarin koulun limudiscoissa otettiin tuntumaa yleisön viihdyttämiseen, mutta muuten soitantaa harjoitettiin lähinnä omaksi iloksi.
Itseoppinut kitaristi mietti aikuisvuosinaan, että työkalujen olisi hyvä olla omaan käteen sopivia. Yksi tapa varmistua tästä oli ryhtyä rakentamaan kitaroita itse.
Ensimmäiseen hän sai mallin kitaristituttavaltaan.
– Hänellä oli tuollainen kolmasosaltaan akustinen Telecaster. Ihastuin malliin niin, että hommasin jostain saarnipuuta ja rupesin tekemään kopiota. Aloitettuani päätin, että tämä pitää tehdä loppuun asti.
Osaltaan kimmokkeen askarteluun antoivat lapsiperheen arki ja omakotitalon velat. Käteen jäävälle rahalle löytyi muitakin käyttötarkoituksia kuin tyyriin kitaran osto.
– Kaikkea se köyhyys teettää, Risto Liikanen naurahtaa.
– Olin koneistajana vuorohommissa silloisella Schaumanilla. Siinä oli se etu, että käytössä olivat koneet ja laitteet. Päivystyshommissa oli välillä luppoaikaa, joten sorvailin siellä kaikki metalliosat ja hilavitkuttimet.
Helpompaa on luetella ne osat, jotka Liikanen haki kaupan hyllyltä – talla, kielet ja mikrofonit, lähinnä. Myös plektrasuoja ja nappulat ovat omaa tuotantoa.
Pikkutarkkaan työhön käytettyjä tunteja tekijä ei ryhdy edes laskemaan. Valmiiksi soitin tuli 30.4.1999, mikä onnistumisen riemun kirjauspäivämäärä löytyy myös kitarasta kaiverrettuna.
– Se oli palkitseva hetki.
Lopputulosta on ainakaan maallikon vaikeaa ellei mahdotonta erottaa alkuperäisestä. Ensiyrityksen ja onnistumisen jälkeen Liikanen on pykännyt pari muutakin sähkökitaraa, Stratocasterin ja Les Paulin kopiot, jokainen raakalankusta alkaen.
– Nyt minulla on kaikki peruskitarat. Seuraavaksi aion rakentaa puoliakustisen Gibson 335 -mallin, mutta sen teen rakennussarjasta.
Soivasta arsenaalista löytyy myös itse koottu, pääasiassa slidella soitettava dobro – paitsi että instrumentti on jo löytänyt uuden omistajan, kun tekijä ei ihan sinuiksi soittotekniikan kanssa päässyt.
Kitaranrakentamisesta kiinnostuneille tiedoksi, että puun ei tarvitse olla eksoottista, kaukaa rahdattua saati uhanalaista.
Kotimaiset kuusi, koivu, tervaleppä ja vaikkapa pihlaja soivat siinä kuin muutkin.
– Tärkeintä on, että puun pitää olla ehdottoman kuivaa, se ei saa elää mitenkään, Risto Liikanen tietää.
Tähän mennessä sähkökitaraa on maailmalla kokeiltu valmistaa lukemattomista materiaaleista, kuiduista, akryylista ja ties mistä. Risto Liikanen tunnustautuu vanhan liiton mieheksi:
– Uskon kyllä puuhun perinteisenä, lyömättömänä soitinmateriaalina.
Omassa musisoinnissaan hän hakee itselleen mieluista saundia, ja siinähän riittää virittämistä. Viime aikoina hän on alkanut askarrella myös vahvistinten parissa.
Aikaa harrastuksille löytyy, sillä Risto Liikanen jäi muutama vuosi sitten työkyvyttömyyseläkkeelle parin niskaleikkauksen jälkeen. Kivut jäivät seuraksi, mutta harrastamiseen kelpoja päiviä kyllä riittää.
Musiikki on tullut entistä tärkeämmäksi, ja viime aikoina häntä on kiinnostanut myös biisien ja tallenteiden teko. Ja jatkuva oppiminen.
– Netistä saa nykyään valtavasti tietoa, ja facebookissa seuraan soitinrakentajaryhmää. Siellä on valtava potentiaali ja hurjasti ideoita ja osaamista, jonka jakaminen on nyt helppoa.
Musisoinnista on kehkeytynyt koko perheen harrastus. Liikasten aikuiset lapset harrastavat kaikki musiikkia tavalla tai toisella. Ja seuraava polvi tuntuu jatkavan perinteitä.
– Kahdeksanvuotias tyttärenpoikamme sai juuri joululahjaksi kitaran. Pyysin häntä ottamaan sen ensi kesäksi mukaan Kantlaxissa olevalle saarimökillemme, niin laitetaan treenit pystyyn, Risto Liikanen kertoo.
