Paikallisuutiset

Tony Syrjäsen kolumni: Lopun aikojen loppu

Eipä liene ollut aikaa, jolloin ihminen ei olisi lietsonut lopun ajan tunnelmilla. Koko sen ajan, kun ihminen on osannut dokumentoida olemassaoloaan ja siihen liittyviä ilmiöitä, olemme osanneet pelätä jonkinlaista loppua, lopullista romahdusta.

Jo muinaiset gallialaiset pelkäsivät alituiseen taivaan tippumista niskaan. Jos ette usko, lukekaa vaikka Asterixeja.

Vuotemme tällä planeetalla alkoi melko räiskyvissä merkeissä. Ei riittänyt, että uudenvuoden raketit räjähtelivät iloisesti taivaalla. Tämän lisäksi vuosi alkoi myös toisenlaisilla raketeilla.

Maailman sotilaallinen mahti, Yhdysvallat, päätti iskeä Lähi-itään ja sen tiettyihin kohteisiin tunnetuin seurauksin. Tämä aiheutti ymmärrettävästi kuohuntaa koko pallolla. Eikä vähiten Lähi-idässä. Innokkaimmat lopun ajoilla mässäilevät tahot saivat taas lisää aihetta tärinään.

Vaikka eri maailman-kolkissa tapahtuvia väkivallantekoja tai sodan kaikuja ei tule koskaan väheksyä, maailma ei lopu huomenna, tänä vuonna eikä todennäköisesti pitkään aikaan.

Mutta mikä on lopun aikojen todellinen luonne, kun niitä tarkastellaan reaalimaailman luupin alla?

Jos otamme tarkasteluun viimeisen noin sadan vuoden aikakauden, olemme kokeneet kollektiivisesti ensimmäisen maailmansodan, espanjantaudin, toisen maailmansodan, Korean sodan, Vietnamin sodan, Kylmän sodan, Persianlahden sodan, 11.9. terroristihyökkäyksen, sodan terrorismia vastaan, Irakin sodan ja sen kymmenen muuta yksittäistä käännekohtaa, joita on esitelty erilaisten tahojen toimesta lopun alkuna. Samalla ihmiskunnan kollektiivinen hyvinvointi on kuitenkin kasvanut eksponentiaalisesti mihin tahansa historiaan nähden.

Jos peruutamme historiassa vielä hieman taaksepäin, löydämme mm. mustan surman, joka tappoi 30–60% Euroopan väestöstä. Siinä sitä on ollut lopun aikojen tunnelmaa ihan silleen aikuisten oikeasti.

Sotia taas on käyty joka puolella huomattavasti laajemmin kuin tänään. Ei tarvitse kurkotella kauaskaan historiaan, kun sotilaan lyhyt ja intensiivinen ura on ollut yleisin nuorten miesten työura. Eläkettä ei tarvinnut turhaan miettiä.

Sukupolvet maailmojen alusta saakka ovat odotelleet jonkinlaista maailman loppumista omana aikanaan, ja ovat kaikki joutuneet pettymään kerta toisensa jälkeen. Loppua ei näkynyt, ei kuulunut.

Laajemmin ajateltuna tämä on selvää. Miksi loppu, jos joku loppu on ylipäätään tulossa, tulisi juuri minun aikanani, kaikista sukupolvista ja ihmisen loputtoman pitkästä historiasta?

Syy sille, miksi pelkäämme taivaan tippumista juuri meidän niskaamme ei ole mikään mysteeri. Vaikka tiedostamme historian, meidän on vaikea suhteuttaa omaa häviävän pientä osaamme historiaan ja maailmankaikkeuden kokonaisuuteen. Meille kaikki on tässä, ja kaikki mitä koemme, me koemme sen erityisellä intensiteetillä, siinä missä koko massiivinen historiamme jää sisäistämättä sellaisena kuin se on.

Vaikka ennustaminen on vaikeaa, erityisesti tulevaisuuden ennustaminen, voimme silti kaikki nukkua yömme toistaiseksi rauhassa. Ja vaikka eri maailmankolkissa tapahtuvia väkivallantekoja tai sodan kaikuja ei tule koskaan väheksyä, maailma ei lopu huomenna, tänä vuonna eikä todennäköisesti pitkään aikaan.

Maailma kyllä loppuu täydellä varmuudella, mutta vasta muutaman miljardin vuoden päästä. Sitä edeltävän ajan voi viettää vaikkapa viltin ja hyvän kirjan kera. Jos siihen kylkeen saa vielä teetä ja sympatiaa, maailma saa mielellään jatkua loputtomiin.