Paikallisuutiset

Riitta Pehkonen Pietarsaaresta on yksi kunniamerkin saaneista seudulla: Varhaiskasvatustyö pienten parissa ruokkii palkitun lastenhoitajan sydäntä.

Pietarsaari

VähänkösRiitta Pehkonen hämmästeli kun kännykkä rupesi pukkaamaan viestejä ja whatsup puhkesi laulamaan kaukana Ylläksen tunturilla. Vielä tiistaina illalla varhaiskasvatuksen lastenhoitaja ja Tehyn paikallinen varapääluottamusmies ei näet tietänyt, että hänet on palkittu Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitalilla.

– Olipas todella kiva yllätys. Oikein mukavalta tuntuu tällainen tunnustus, kuvaa puhelimitse pohjoisen hangilta tavoitettu Pehkonen.

– Tässä vaiheessa en tosin tiedä onko mitali yli 20-vuotisesta luottamustyöstä vai pitkäaikaisesta työstä lastenhoidon parissa. Tarkoitus on kotiutua lauantai-illaksi.

"Pieleen voi mennä kun halutaan olla enemmän kavereita kuin vanhempia lapselle. Hyvänen aika, eihän lapselta tarvitse kysyä haluaako tämä tänään siniset vai punaiset lapaset".

Työhistoria 57-vuotiaalla Pehkosella on yhtäkuin Pietarsaaren kaupungin palveluksessa neljäkymmentä vuotta. Päiväkotiapulaiseksi hän valmistui Kokkolan ammattikoulusta 1979, lastenhoitajaksi Kokkolan sairaanhoito-oppilaitoksesta 1985. Mukaan Tehyn paikallisosaston hallitukseen Pehkonen meni vuonna 1985, varapääluottamusmieheksi hänet valittiin Pietarsaaren sosiaali- ja terveyslautakunnan muodostamisen myötä.

– Alun ensimmäiset 15 vuotta työskentelin määräaikaisena, kiersin paitsi kaupungin kaikissa suomenkielisissä päiväkodeissa tein sijaisuuksia ja tuurauksia myös kotipalvelussa ja mm. vanhuspuolella.

Ilokseen Riitta Pehkonen sai lopulta vakituisen paikan ja sen myötä tie vei takaisin päivähoidon pariin vuosina 1995-96.

Yhtäjaksoisesti pisimpään hän on työskennellyt Kirkkorannan päiväkodissa, viimeiset reilut kymmenen vuotta on vierähtänyt Permolla.

Työskentely lasten kanssa ruokkii kokeneen hoitajan sydäntä.

– Lapset on elämän parasta suolaa. Lasten herkkyys ja heidän antama palaute on puhdasta, aitoa tarinaa tulee suoraan sydämen pohjasta.

– Tottahan toki lapsiin kiintyy; siinä sitten laitetaan pikkuisia eteenpäin kohti eskaria itku silmäkulmassa, kuvaa Riitta Pehkonen.

Neljän vuosikymmenen perspektiivillä hän sanoo lasten muuttuneen huomattavasti.

– Lapsista on kiihtyneen elämänrytmin mukana tullut levottomampia. Ei jakseta keskittyä. On kännykkä- ja tietokonepelejä, mutta ei välttämättä normaalia arkea, kotoilua ruoanlaittamisineen, siivouksineen, metsäretkineen ja lukuhetkineen vanhempien seurassa. Lukeminen on tärkeää, eikä vähintään siksi, että se rikastaa lapsen sanavarastoa ja mielikuvitusta, Pehkonen muistuttaa.

Monella nuorella perheellä lastenhoito ja kasvatus on hänen mielestään hieman hukassa.

– Pieleen voi mennä kun halutaan olla enemmän kavereita kuin vanhempia lapselle. Hyvänen aika, eihän lapselta tarvitse kysyä haluaako tämä tänään siniset vai punaiset lapaset, Pehkonen huudahtaa.

Palkka ei ole alan konkarin mielestä häävi kun ottaa huomioon työn vastuullisuuden lisäksi työn fyysisen kuormittavuuden; mm. nivelvaivat ovat yleisiä. Pehkonen on itsekin osatyökyvyttömyyseläkkeellä. Työviikko jakautuu puoliksi Tehyn toimiston ja päiväkodin kesken.

Kun Pehkonen ei ole töissä tai hoida luottamustoimia hän hoitaa kahta kouluikäistä lastenlastaan, lasten koiria, käy syvävesijumpassa, kutoo sukkaa tai valmistaa hopea- ja helmikoruja.

Mökkihöperöksi itsensä nauraen tunnustautuva Pehkonen viettää aina tilaisuuden tullen vapaahetkiä huvilalla Luodon Kackurissa.

Lapin kuume on vähintään yhtä kova; pohjoisen tunturille Ylläs-Äkäslompolon maisemiin Kolarin kunnan pohjoiskolkkaan pitää päästä viikoksi vähintään kerran keväässä laskettelemaan ja lenkkeilemään. Ja jos aika antaa myöten, myös syksyllä ihailemaan ruskan loistoa ja dramatiikkaa.

Itsenäisyyspäiväviikon vietto Ylläksellä on kuulunut Pehkosten kalenteriin vakiona jo kolmekymmentäseitsemän vuotta.

– Kaunista talvimaisemaa, puoli metriä lunta, kaamoksen sinistä vähän lilaan vivahtavaa, kuvaa Pehkonen mökin ikkunasta hiljalleen hiipivää hämärää.