Paikallisuutiset

Kerrospysäköintiä Prisman kentälle? Uuden asemakaavan luonnos pannaan nähtäville

Heimo Riihimäki

Voi käydä niin, että Lidlin ja Prisman väliin Itäiselle Rengastielle saadaan uusi liikenneympyrä ja voi olla, että Prisman pysäköintialueelle nousee pysäköintitasanne.

Tekninen lautakunta panee nähtäville luonnoksen Prisman ja Lidlin alueen asemakaavamuutoksesta. Kaavaa muutetaan Osuuskunta KPO:n pyynnöstä, jotta osuuskunta voisi laajentaa Prismaa itään ja etelään.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Pajakatua siirretään luonnoksessa 30 metriä etelään niin, että se rajautuu entisen Componentan rakennuksiin.

Prisman rakennusoikeus kasvaa noin 4500 kerrosneliömetriä ja kaava mahdollistaa autopaikkojen rakentamisen sekä kansipaikoituksena että maanalaisena paikoituksena.

ToimitusjohtajaKim Biskop kertoo, että KPO ei suunnittele Pietarsaaren Prisman laajentamista juuri nyt. Kyseessä on varautuminen mahdollisiin tuleviin tarpeisiin.

– Samanlaisia järjestelyjä on vireillä esimerkiksi Maalahdessa, Nivalassa ja Kaustisella. Isoin ja ajankohtaisin hankkeemme on tällä hetkellä Vaasan toinen Prisma, josta jätetään kohta rakennuslupahakemus.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kim Biskop huomauttaa, että asemakaavamuutokset ovat pitkäkestoisia hankkeita eikä niitä siksi voi pyytää vasta, kun rakentaminen on ajankohtaista.

– Pietarsaaren Prisma on aika kompakti, mutta me aloimme selvittää mahdollisia uusia asemakaavatarpeita siinä vaiheessa, kun kuulimme kaupungin uusista liikennejärjestelyistä alikulkutunneleineen.

On uutta, että tekninen lautakunta panee nähtäville asemakaavamuutoksen luonnoksen. Yleensä vasta muutosehdotus pannaan nähtäville.

Tässä tapauksessa muutoksen arvioidaan olevan sen verran merkittävä kaupunkilaisille, että lautakunta päätti antaa mahdollisuuden kommentointiin jo luonnosvaiheessa. Nyt lautakunta odottelee kommentteja ja ehdotuksia, ennen kuin varsinaista asemakaavan muutosehdotusta aletaan työstää.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Lausunnot pyydetään 7. tammikuuta mennessä ympäristö- ja rakennuslautakunnalta, terveysvalvonnalta, Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren alueen pelastuslaitokselta, Liikelaitos Pietarsaaren vedeltä, energialaitos Herrforsilta, Pietarsaaren Museolta ja Etelä-Pohjanmaan ELY-keskukselta.

MacDonalds on jo ehtinyt ilmaista kirjeitse huolensa mahdollisesta kerrospysäköinnistä Prisman paikoitusalueella. Huolena on, että ravintolan näkyvyys heikkenisi.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä