Urheilu

”Jokaisesta mutkasta oppii aina jotain uutta”: Sami Laurila kaasutteli BMW-rallisarjan yleisen luokan mestariksi

Marraskuussa 50-vuotissyntymäpäivään viettävä rallikuljettajaSami Laurila sai ennenaikaisen syntymäpäivän, kun hän hiljattain voitti BMW-rallisarjassa yleisen luokan mestaruuden. Kaksi vuotta sitten mies sijoittui hopealle, mutta kausi 2018 ei mennyt putkeen.

– Ajoi kaudella 2018 kahta sarjaa: harrastesarjan R-Cupia sekä BMW-sarjaa. Bemarisarjasta jäi kaksi viimeistä osakilpailua ajamatta, koska ajoin melko rajusti penkkaan ja auto vaurioitui rytäkässä. Senkin jälkeen osui kohdalle moottorihuolia, joten ei ollut enää mahdollisuuksia nousta palkintopallille.

Mutta kausi 2019 osui nappiin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Kaikin puoli hyvä kausi. Yksi keskeytys tuli piikkipaikalta kun luistelin kylki edellä koivuun. Silloin ajattelin, että siinä meni mestaruus. Ajoin yhteensä 11 rallia ja yhden rallisprintin. Yhteensä tänä vuonna tuli neljä voittoa, kaksi kakkossijaa ja yksi kolmas ja kolme vitossijaa, eli tärkeää oli ajaa tasaisesti.

”Luistelin kylki edellä koivuun. Silloin ajattelin, että siinä meni mestaruus.” Sami Laurila

BMW-sarjan viimeisessä osakilpailussa peräti neljällä kuljettajalla oli mahdollisuudet mestaruuteen. Mynämäen ympäristössä lauantaina 12.10. ajettuun kuuden erikoiskokeen Rantaralliin startattaessa BMW-merkkiluokan kärjessä oli molemmat kesän osakilpailut voittanut Jaakko Lavio. Jämsäläiselle olisi riittänyt mestaruuteen seitsemäs sija päätösosakilpailussa. Lavio joutui kuitenkin keskeyttämään jo avauserikoiskokeen jälkeen tekniikkamurheiden vuoksi.

– Pisteillä oli oltava ja seurattava samalla, miten muut ajavat. Ratkaisevaa oli, että pysyin kolmen nipussa koko ajan ja tietenkin pahimman kilpailijan Jaakko Lavion keskeytys heti avauserikoiskokeen jälkeen. Silloin tiesin, että saumat mestaruuteen ovat olemassa.

Nykyisen auton Laurila osti puskaradion kautta viime keväänä. Kaikkiaan tämä Bemari on Laurilan neljäs auto. Laurilalla on ollut uransa aikana kuusi eri kartturia. Riitta Hokkanen oli mukana alussa, mutta kahdessa viimeisessä osakilpailussa kartanlukijana on toiminut Arto Kleimola. Harrasteralleissa on pelkääjän paikalla istunut mm. 72-vuotias Tapio Siekkinen, joka toimi aikoinaan rallikuljettaja Kyösti Hämäläisen kartturina kun he voittivat Championships-rallin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Tapion kanssa fiilisteltiin Piippolan rallissa, voitettiin luokka ja siitä kausi lähti käyntiin. Haaveena olisi vielä, että voittaisin Tapsan pojan, Juhon kanssa, yhden kisan.

BMW-sarjan ralliautot ovat vakioautoja, joihin saa tehdä vain hyvin pieniä muutoksia. Sen vuoksi rallissa menestyminen on pitkälti kuljettajan ja kartturin yhteistyön tulosta.

– Auton pyörien kulmia säätämällä voi auton saada ajettavammaksi. Lopulta kuitenkin rallikokemus ja maltti ovat niitä menestystekijöitä. Joskus vain ei ole edellytyksiä aivan kärkikahinoihin ja silloin asian pitää vain hyväksyä ja ajettava maltilla maaliin. Pitkässä juoksussa on kuitenkin tärkeintä, että tulee huononakin päivänä viiden porukassa maaliin ja pisteille. Voitosta saa 23 pistettä ja siitä alaspäin mennään kahden pisteen eroin, eli kaksi vitossijaa on parempi kuin yksi osakilpailuvoitto ja yksi keskeytys.

Laurila pääsisi ikänsä puolesta siirtymään senioreihin ensi vuonna.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Jos tässä vielä jatketaan, lähdetään ensi kaudella hakemaan voittoa senioreiden luokassa. Jos on auto ja yhteistyökumppanit mukana, niin miksei.

Ennen vanhaa sitä hengailtiin kavereiden kanssa hallilla, mutta nykyään sitä arvostaa muitakin asioita ja ottaa tietoisesti etäisyyttä rallimaailmaan. Silloin, kun hallilla jotain tehdään, se tehdään tehokkaasti.

Mitä tämä mennyt kausi opetti?

– Joka ikinen mutka opettaa aina, eikä sinusta tule koskaan valmista kuljettajaa. Jos alkaa luulla, että on hyvä, olet heikoilla jäillä.

Kauden aikana ajetaan kuusi talvirallia ja kuusi kesärallia. Laurila ajaa mieluummin talvella kuin kesällä.

– Jotenkin se on vain hauskempaa ajaa talvella, koska kesällä en niin välitä siitä pölystä ja kuumuudesta. Lumi on elementtinä myös haastavampi, ajaminen on paljon tarkempaa ja urissa on pysyttävä.

Laurila innostui ralliautoilusta vuonna 1981, jolloin hän katseli Ari Vatasen juhlivan maailmanmestaruutta. Mies on pienestä pitäen ajellut talvisin monttuautoilla.

– Kesällä tehtiin kaikkea muuta, mutta talvisin rallasin pelloilla ja järvien jäällä.

Sami Laurila edustaa AL-Härmää ja samalle seuralle tuli myös toinenkin mestaruus, kun tiimikaveri Juha Näsi voitti junioriluokan.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä