Paikallisuutiset

Katso video: Yleisöryntäys Ähtävän messuille: - Uusi tapahtuma veti arviolta 2000 kävijää

Hyvä vastaanotto saa järjestäjät pohtimaan mahdollista uusintaa, mutta aikaisintaan ehkä kahden vuoden päästä.

Pedersöre/Ähtävä

Ensimmäistä kertaa järjestetty Esse mässan onnistui yli odotusten. Kotiin ja vapaa-aikaan painottuvat Ähtävän messut vetivät järjestäjien arvion mukaan 2000 kävijää Esse Elektro-Kraf Arena -monitoimihalliin, joka sekin sai ensi-iltansa messupaikkana.

– Olemme erittäin tyytyväisiä. Kävijöitä riitti koko päiväksi ja tapahtumassa viihdyttiin pitkään. Olemme saaneet myönteistä palautetta niin näytteilleasettajilta kuin messuvierailta. Messuja pidettiin kaikin puolin onnistuneina ja tunnelmaa mukavana, iloitseeSofia Nybacka Överesse byaråd -kylätoimikunnasta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Tulevaa yleisöryntäystä voitiin enteillä heti aamusta kun sadalle ensimmäiset tulijalle varatut ämpärit loppuivat kahdessakymmenessä minuutissa. Iltapäiväyhdeltä paikalliset martat myivät viimeisen lautasellisen lihakeittoa, jota oli valmistettu 440 annosta.

Hallin omat parkkipaikat eivät pitkälle riittäneet kun tulijoita oli paljon, joten autot ohjattiin viereisen hautausmaan pysäköintialueen lisäksi läheisen Varax-tehtaan pihalle.

Hyvä vastaanotto saa järjestäjät pohtimaan mahdollista uusintaa.

– Alustavasti on hieman keskusteltu, että mikäli järjestäisimme tapahtuman uudestaan konsepti ja ajankohta olisivat todennäköisesti sama, mutta aikaisintaan ehkä vasta kahden vuoden päästä. Pidämme vielä erikseen messujen arviointikokouksen, jossa sitten pohditaan näitäkin asioita, Nybacka kertoo.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Messuihin osallistui yhteensä 76 näytteilleasettajaa. Tapahtuman tarjosi niin näytteilleasettajille kuin kävijöillekin Överesse byaråd yhdessä Pedersören kunnan kanssa.

Ähtävällä messuiltiin lauantaina 14. syyskuuta. Kävijöitä riitti ruuhkaksi asti myös Ähtäväntien toiselle puolelle, missä Esse Elektro-Kraft vietti avoimen ovien päivää upouusissa tiloissaan.

Katso video messuilta, joka kokosi Esse Elektro-Kraf Arenan täyteen näytteilleasettajia ja kävijöitä:

.lemonwhale-embed-container { position: relative; padding-bottom: 56.25%; height: 0; overflow: hidden; max-width:100%; width:100% } .lemonwhale-embed-container iframe { position: absolute; top: 0; left:0; width: 100%; height: 100%; }

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä