Paikallisuutiset

Moni ison muuton tuomista sopeutunut Pietarsaareen – kritiikkiä nykyiset suomenkieliset eläkeläiset antavat kielellisen tasa-arvon puutteesta ja vähistä koulutusmahdollisuuksista

Niin sanotussa toisessa muuttoaallossa Pietarsaareen 1960–70-luvuilla muuttaneet suomenkieliset ovat sopeutuneet oloihinsa kaupungissa verraten hyvin.

Niin pitkälle, että iso osa ei ole enää valmis muuttamaan takaisin kotiseuduilleen, vaikka työura on jo takanapäin.

Tämä ilmeneeAnita Salmen juuri ilmestyneestä kirjasta Pohjanmaan Amerikka kutsui.

Salmi on haastatellut teokseensa tusinaa ihmistä ja hyödyntänyt lisäksi kahta muuta aiemmin tehtyä kyselyä, entisen työvänopiston rehtorin Pentti Silvennoisen tutkimusta vuodelta 1985 ja Pietarsaaren Järviseutulaiset ry:n kotiseutuaiheisia haastatteluja vuodelta 2012.

Kaikkiaan kirjaan on päätynyt sitaatteja noin sadalta Pietarsaaren suomenkieliseltä.

– Ikä vaikuttaa muuttohaluihin, eikä vanha kotiseutu yleensä ole muuton vaihtoehto. Monilla on lapsia perheineen täällä, ja se sitoo myös, Anita Salmi kertoo.

– Joku sanoi myös, että tämähän on hänen oma valintansa. Kyllä hän olisi voinut lähteä muuallekin, mutta on kuitenkin päättänyt perheineen.

Muualta aikanaan muuttaneet arvostavat Pietarsaaren tarjoamaa työtä ja tulevaisuuden mahdollisuuksia. Kaupungin pienuutta ja sen luonnon läheisyyttä arvostetaan myös.

– Pietarsaari ei ollut liian suuri kaupunki, joten maalta oli helpompaa muuttaa tänne.

Kirja on jatkoa kaksi vuotta sitten ilmestyneelle Työn tuomat: Pietarsaaren suomenkielisten historiaa ja muistoina ja tarinoina. Se taas puolestaan pohjautui Salmen työväenopistossa vetämään kurssiin suomenkielisten kaupunkiin muutosta.

Hänen osaltaan aihepiirin käsittely jää nyt tähän. Jatkoa ei ole tulossa.

– Toisen polven pietarsaarelaisten kokemuksista voi joku tehdä halutessaan vaikka opinnäytetyön, Salmi vinkkaa.

Kaupungin kaksikielisyys ei ole muodostanut juurikaan ongelmia tavallisten asukkaiden välisessä kanssakäymisessä.

Haastateltujen mukaan keskinäinen ymmärrys saavutetaan puhumalla kukin omaa kieltä tai sekakieltä, ja osa hallitsee molemmat kotimaiset hyvin.

– Monilla on ystäviä molemmissa kieliryhmissä, ja kielirajojen yli on solmittu myös avioliittoja.

Kritiikkiä suomenkielisiltä saavat sen sijaan instituutiot, kuten terveyspalvelut ja koulutusmahdollisuudet, joita ei aina ole tarjolla suomenkielellä.

– Toisaalta tietysti ymmärretään se, että kun on pieni väestöpohja, ei voida kauhean suuresti järjestää koulutuspalveluja. Aika moni kuitenkin esittää, olisiko mitenkään mahdollista, että Optimassa olisi suomenkielisille jotain ammatillista opetusta tai kaksikielisiä linjoja, ettei jo nuorena tarvitsisi lähteä esimerkiksi Kokkolaan tai Vaasaan.

– Ajatus, että kun täällä ei ole mitään, alentaa ehkä kynnystä muuttaa pois.

Kaksikielisiin virkoihin ja tai tehtäviin haettaessa suomenkieliset haluttaisiin samalle viivalle kuin ruotsinkieliset. Näin suomenkieliset eivät arvele tilanteen nyt olevan.

Erona vanhempiin kyselytutkimuksiin on se, että Salmen viime vuoden aikana haastattelemat suomenkieliset eivät ole yhtä jyrkkiä kielikannoissaan.

– Kielellinen suhtautuminen oli vähän pehmeämpää, kun tuloksia pystyi osittain vertailemaan. Jotkut olivat aiemmin jopa sitä mieltä, että tulijat olivat siirtolaisen asemassa, Anita Salmi sanoo.

– Silvennoisen tutkimuksessa liikkeissä ja toimistoissa koettiin enemmän ruotsinkielisyyttä, ja kokemukset olivat ehkä 1960–70-luvulla tulleilla tuoreemmassa muistissa. Kaupunki on muuttunut ajan oloon, ja palveluja saadaan myös suomenkielellä enemmän kuin vielä tuolloin.

Salmen haastatteluissa tuli esille sama seikka kuin kaupungin omassa strategiakyselyssä: kaupungin haluttaisiin avautuvan enemmän ulospäin.

– Sen haluttaisiin markkinoivan niitä monia hyviä puolia, joita sillä kuitenkin on. Vastaajat toivovat kaupunkiin uusia yrittäjiä ja asukkaita.

– Monissa haastatteluissa korostetaan sitä, että kyllä kaupunkiin tullaan, jos täällä on houkuttelevia töitä. Ja olosuhteet ovat huomattavasti paremmat kuin aikanaan. Asuinolot ja palvelut ovat suhteellisen hyvät verrattuna sodanjälkeisiin vuosikymmeniin.

Voimakkaasti teollistunut Pietarsaari joutui hakemaan työvoimaa tehtaisiin oman alueensa ulkopuolelta siksikin, että tehdastyön luonne raskaana ja likaisena ei houkutellut kaupunkilaisia, jotka olivat asiasta paremmin perillä. Vuorotyö oli toinen, johon paikalliset eivät tunteneet yhtä paljon kiinnostusta.

Pietarsaarta alettiin kutsua Järviseutulaisten Amerikaksi, mille oli vissi totuuspohjansa, mutta väkeä tuli monista muistakin suunnista aina Itä-Suomea myöten.

Järviseutulaisten ominaispiirteisiin voi kuitenkin lukea yhteisöllisyyden.

– He saattoivat tulla perhekunnittainkin, kaikki veljekset kerralla tai muutettiin naapureiden ja tuttujen kanssa. Aiemmin tulleet auttoivat ja tukivat perässä tulevia.

Salmen haastattelemat ihmiset kaipasivat sitä, että suomenkieliset vetäisivät enemmän yhtä köyttä.

– Moni toi esille, että täällä on jakauduttu eri ryhmiin, myös poliittisesti. Sellainenkin kysymys esitettiin, että voisiko Järviseututaloa laajentaa suomenkielisten yhteiseksi paikaksi. Mutta kyllähän yhteisöllisyys on vähentynyt muutenkin yhteiskunnassa.

Pohjanmaan kulttuurilautakunta on tukenut kirjahanketta stipendillä. Pietarsaaren suomenkielinen työväenopisto järjestää kirjan teemoista keskustelutilaisuuden tulevana syksynä.

Kirjaa voi myös ostaa opistolta tai tekijältä itseltään.