Paikallisuutiset

Visuaaliselle taiteelle näkyvyyttä – entisellä energialaitoksella järjestetään nyt jatkuvaa näyttely- ja tapahtumatoimintaa

Ammattikorkeakoulu Novian projektitilassa vanhalla Pietarsaaren energialaitoksella alkoi vuoden kestävä hanke, jonka aikana tilassa tullaan järjestämään jatkuvaa näyttely- ja tapahtumatoimintaa.

Jo viime kesästä lähtien Energiverket-projektitilassa on järjestetty pienimuotoisesti erilaisia taidetapahtumia, mutta säännöllisen toiminnan järjestämiseen eivät taloudelliset resurssit tai talkoovoima ole riittäneet.

Tänä vuonna taidetoiminta tiloissa haluttiin Ammattikorkeakoulu Novian Pietarsaaren yksikönjohtajaKajsa Dahlbäckin mukaan viedä täysin uudelle tasolle. 

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Olen toiminut viime syksystä lähtien Novian yksikönjohtajana. Sinä aikana olen saanut hyvin vahvaa viestiä niin opiskelijoilta, henkilökunnalta kuin taiteesta kiinnostuneilta pietarsaarelaisiltakin, että tällaiselle projektitoiminnalle on kysyntää, Dahlbäck kertoo.

”Tässä projektissa meillä ei ole mitään selkeitä raameja, millainen projektin tulee olla.” Kajsa Dahlbäck

 

Ammattikorkeakoulu Novia on myöntänyt rahoituksen projektille vuodeksi eteenpäin. Projektin rahoittajina toimivat Novian lisäksi Svenska kulturfonden sekä Pietarsaaren kaupunki. Projektitilojen vuokrasopimus on voimassa aina kevääseen 2020 asti. 

– Projektiin palkkasimme osa-aikaiseksi tuottajaksi Annika Bergvik-Forsanderin, jolla on isot verkostot niin kotimaisiin kuin pohjoismaisiinkin taitelijoihin ja taidepiireihin, Dahlbäck kertoo.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

 

Pietarsaaren kaupunki on tunnettu monipuolisesta koulutustarjonnastaan taiteen osalta. Dahlbäckin mukaan musiikki on kuitenkin ollut jo pitkään hyvin isossa roolissa kaupungin kulttuuritoiminnassa. 

– Musiikilla on Pietarsaaressa ollut todella iso rooli taiteen muotona useiden vuosikymmenten ajan. Meillä kuitenkin opiskellaan useita eri taiteen muotoja, ja musiikin lisäksi myös visuaalisten taiteiden muodot ovat hyvin tärkeä osa taidekulttuuria, Dahlbäck muistuttaa. 

Hän sanookin, että vuoden kestävällä projektilla on tavoitteena saada visuaalisten taiteiden muodoille enemmän näkyvyyttä, ja lisätä myös niiden ansaitsemaa arvostusta taiteen muotona Pietarsaaren kaupungissa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Tässä projektissa meillä ei ole mitään selkeitä raameja sille, millainen projektin tulee olla. Me haluamme kuulla yleisöltä, millaista taidetta he toivovat näkevänsä, ja mikä olisi heidän mielestään sellaista taidetta, joka säväyttää. 

Dahlbäck painottaakin, että projektin aikana kaupungin visuaalisen taiteen kulttuuria halutaan kasvattaa yhdessä kaupunkilaisten kanssa.

– Me emme halua tämän olevan vain lyhytkestoinen projekti, vaan haluamme yhdessä luoda toiminnasta pitkäaikaista ja kestävää, hän päättää. 

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä