keskiviikko 26.6.2019 | 06:50
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Pian pienet Skogsnissarna myös nukkuvat kodassa

Pirkko Högkulla Pietarsaaren Sanomat+
Ti 8.1.2019 klo 17:00

Pietarsaari

Vestersundinkylän päiväkodin skognissarna iloitsevat uudesta grillikodasta. Sen suojissa pienet "metsätontut" voivat jatkossa ottaa käsineet pois, askarella, koota palapeliä tai vaikkapa piirtää, suojassa sateilta, tuulilta ja pakkasilta. Kooltaan 11 neliön suuruinen kota on päiväkodin pihapiirissä. Yleiseltä käytöltä se pysyy lukittuna, mutta sivistystoimi voi käyttää kotaa vaikkapa yhteisen ulkoilupäivän yhteydessä sopimuksen mukaan.

Ruotsinkielisen päiväkodin kaksitoistapaikkaisessa ulkoiluryhmässä, siis kaupungin ulkopedagogisella osastolla, on tällä hetkellä yksitoista 4-5 -vuotiasta lasta. Ryhmä perustettiin vuoden 2017 syksyllä. Sisällä päiväkodin tai samassa pihapiirissä sijaitsevan Vestersundinkylän koulun tiloissa on käyty lähinnä vain lounastamassa, vessassa, lepäämässä ja vaatteita kuivattelemassa.

– Olemme super iloisia kun saimme grillikodan vihdoin käyttöömme, kiittelee lastentarhaopettaja Annika Sandelin.

– Siirrämme pikkuhiljaa kaiken mahdollisen tekemisen ja olemisen ulos ja grillikotaan. Katto pään päällä avaa aivan uusia mahdollisuuksia toiminnan kehittämiselle. Olemme toki tähänkin asti tehneet kaikkea sitä mitä sisälläkin, varhaiskasvatussuunnitelman mukaisesti.

Esimerkiksi muotoja opetellaan tekemällä pienistä tikuista neliöitä ja kolmioita, värit tulevat tutuksi eri väristen lehtien ja kasvien kautta. Miten saaristo muuttuu vuodenaikojen mukaan, sitäkin käydään luontoretkillä seuraamassa säännöllisesti vanhan sataman rannalla. Liikennebingoa pelataan yhdessä bongaten liikennemerkkejä teiltä ja kaduilta.

– Nyt meillä on suojaisa ja lämmin paikka, missä työstettävä materiaali ei ainakaan kastu eikä lentele ympäriinsä. Voimme enemmän keskittyä myös hienomotoriikkaa vaativiin tehtäviin, nauttia aamupalan ja välipalat kodassa. Tilaa voi käyttää lepäämiseenkin, sillä kodan saa tarvittaessa lämpimäksi, viittaa Sandelin keskellä kotaa sijaitsevaan tulisijaan. Tulisijan ympärillä on irrotettavia tasoja, jotka toimivat pieninä kätevinä pöytinä.

#