Paikallisuutiset

Pietarsaaren ABC:n liikenneympyrän joulukuusi on kaunis, mutta sitä ei ole tehty pysymään pystyssä

PIETARSAARI (KP)

Pietarsaaren ABC:n liikenneympyrään ilmestyi viime viikonloppuna joulukuusi, jonka pystyttäjä on jäänyt tuntemattomaksi.

Joka tapauksessa lopputulos on harvinaisen onnistunut.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Joulukuusi onkin saanut ihailua osakseen sosiaalisessa mediassa. Sen klassisia muotoja ja huolellista koristelua on kehuttu.

Pallot ja punokset koristavat oksia, eikä latvatähteäkään ole unohdettu. Sinertävät jouluvalot loistavat pimeässä.

Suoritus ei kuitenkaan ole täydellinen.

Tekijä ei ole kiinnittänyt riittävästi huomiota joulukuusen perustuksiin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Huteran jalan takia kuusi on pääasiassa maannut pitkin pituuttaan liikenneympyrässä. Ensimmäisen kerran se kaatui jo sunnuntaina.

Ohikulkijat nostivat kuusen pystyyn tiistaina, mutta jo seuraavana päivänä se oli kumossa.

Pietarsaaren kaupungin vastaavan suunnittelijanJohan Enlundin mukaan ABC:n liikenneympyrä kuuluu ELY-keskuksen ja Destian toimialueeseen –  ei kaupungille.

Sääntö-Suomessa joulukuusen pystyttäminen liikenneympyrään tuskin on luvallista, vaikka tarkoituksena olisikin tuottaa hyvää joulumieltä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Henkilökohtaisesti en pidä tuota joulukuusta mitenkään häiritsevänä, toteaa Enlund.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä