Paikallisuutiset

Lyhytkin koulupäivä voi venähtää kyytien vuoksi kahdeksaan tuntiin: "Ärsyttävintä on bussikyytien odottaminen Kokkolasta Pietarsaareen"

Datanomiksi Kokkolan ammattikoulussa ensimmäistä vuotta opiskelevanSanttu Syrjälän (16) päivärutiinit menivät kertaheitolla uusiksi, kun hän aloitti opiskelun Kokkolassa. Opiskelu sinänsä on mielekästä, mutta logistiikassa on toivomisen varaa. Kahden ja puolen tunnin koulupäivään kuluu matkoineen kokonainen työpäivä.

– Bussit lähtevät Pietarsaaren Matkahuollosta kello 07, 08 ja 09. Vaikka minun pitäisi mennä kouluun vasta yhdeksäksi on valittava kello 07 bussi, joka ajaa koululle saakka. Kello 08 auton päätepysäkki on Kokkolan Matkahuolto, josta on koululle matkaa vielä parisen kilometriä. Vartissa ei kouluun ehdi jalan. Kerran olen kokeillut, Santtu kertoo.

Koululta Pietarsaareen autoja lähtee kello 14, 15 ja 16 sekä perjantaisin vielä kello 12. Mutta kun koulu päättyy muina päivinä kello 11.30, on odotettava parisen tuntia kyyditystä Pietarsaareen.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Onhan se turhauttavaa odotella iltapäivällä kaksi tuntia kyytiä kotiin. Yleensä tapan aikaa koululla tietokoneella pelaten. Jos bussi lähtisi kello 13, ei se yhden tunnin odottaminenkaan olisi enää niin vaikeaa, Santtu jatkaa.

Ammattikoululaisen uusi arki on näkynyt myös Syrjälän perheen rutiineissa. Santun äidin,Mari Syrjälän, mukaan poika on herätettävä aamukuudelta ja se ei ole aina helppoa.

– Itse olen joka toinen viikko iltavuorossa ja silloin toki nukkuisi mielellään pitempään aamulla. Mutta poika on saatava matkaan.

Kun kelit ovat kohdillaan, Santtu hurauttaa skootterilla kolmen kilometrin matkan Sandsundista Pietarsaaren Matkahuollon pihaan ja iltapäivällä takaisin kotiin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Nähtäväksi jää, miten pääsen kotoa Matkahuollolle kun mopo hyytyy pakkasessa, Santtu miettii.

– Minä tai mieheni joudumme varmaan vuorottelemaan kyydityksiä, Mari jatkaa.

Santulla ei ole varsinaista lukujärjestystä, vaan päivittäinen tuntimäärä saattaa vaihdella paljonkin. Ja ne eivät aina sovi linja-autojen aikatauluihin. Tosin joinakin päivinä voi jäädä kotiinkin tekemään yksinoppimistehtäviä.

– Jos koulussa on takana pitkä ja raskas päivä, niin matkat tuntuvat entistä pidemmiltä. Mutta jahka kotona hieman vetää henkeä, riittää energiaa taas. Meillä tulee harvemmin kotitehtäviä, koska lähes kaikki tehdään tunneilla. Vapaa-aika kuluu aika paljon tietokoneella virtuaalitodellisuuden parissa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Santtu on pienestä pitäen ollut kiinnostunut tietotekniikasta ja tietokoneista. Hän on myös miettinyt ammattikoulun jälkeistä elämää.

– Olisi hienoa kouluttautua tietokonepelien suunnittelijaksi.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä