perjantai 14.12.2018 | 16:19
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Elho kovassa kasvussa

Pietarsaaren Sanomat+ | Pe 12.10.2018 klo 07:30

Anita Salmi

Pedersöre

Pännäisissä toimiva, vuonna 1968 perustettu Elho, viettää 50-juhlavuottaan myönteisissä merkeissä. Se ylsi viime vuonna ennätykseen. Liikevaihto kasvoi 34 % edellisvuodesta. Tulevallekin kaudelle odotetaan kasvua.

– Olemme voineet palkata uusia työntekijöitä, noin 30 - 40. Tällä hetkellä työntekijöiden määrä on 130.

– Jonkin verran tarvitsisimme vielä lisää, toimitusjohtaja Michael Johansson sanoo. Hän mainitsee työtekijöitä saadun osin rekrytointikoulutuksen kautta. On löytynyt henkilöitä, jotka ovat halunneet kouluttautua uuteen ammattiin.

– He ovat olleet hyvin motivoituneita. Monesti toisaalta luullaan, että metalliteollisuudessa on vain vanhoja pappoja töissä. Meillä on eri ikäisiä miehiä ja myös naisia.

Johansson huomauttaa, että suomenkielisten ei tarvitse pelätä hakeutua Elholle. Tehtaalla osataan suomea. Hän itsekin puhuu sitä sujuvasti.

Vienti on voimakkaassa kasvussa. Aiemmin myyntiä oli puolet Suomeen ja puolet ulkomaille. Nyt viennin määrä on huomattavasti suurempi.

Vientiä on Pohjois-Amerikkaan, Kanadaan, Etelä-Amerikkaan, koko Eurooppaan, Afrikkaan, Etelä-Koreaan ja Australiaan. Muutamia erikoisempia vientikohteita on niin ikään ollut eli Dominikaaninen tasavalta. Vientiä Israeliin on jonkin verran.

– Olemme tosi kansainvälinen yritys. Meillä on maahantuojia eri maissa. Tietenkin toimimme kaukana monista vientikohteista, mutta merikonttiin mahtuu yllättävän paljon koneita.

Elho tuottaa maatalouden työ- ja urakointikoneita. Valikoimassa on kaikki tarvittavat koneet peltoviljelyyn, muun muassa karhottimet, niittomurskaimet, silppurit ja paalien käärintälaitteet.

Isoin menekki on viime aikoina ollut kivenkeräyskoneella. - Meidän laitteemme on hydraulinen, kun kilpailijoilla se on mekaaninen. Siinä on niin ikään automaattinen syvyyden säädin.

– Kivenkeräyskoneemme on ketterä eikä vaadi paljoa huoltoa, Michael Johansson kuvailee.

Hän toteaa Elhon olevan tunnettu merkki maailmalla ja sen laatua arvostetaan.

– Yritämme olla askelen edellä kilpailijoita. Tämä on perheyritys, jossa on aina ollut tuotekehityksellä tärkeä rooli. Itse olen ammattijohtaja eli en perheen jäsen. Arvostan suuresti yrityksen innovatiivisuutta.

– Meillä on maailmalla vastassa suuret amerikkalaiset ja saksalaiset tuottajat. Toisaalta olemme niitä nopeampi ja joustavampi. Me haluamme kääntää pienuuden eduksi, hän sanoo.

Kilpailu markkinoilla on silti kovaa, eikä mikään ole itsestään selvää.

– Joudumme satsaamaan tuottavuuteen. Meillä on esimerkiksi hitsausrobotti tekemässä tiettyjä työvaiheita. Robotti oli iso investointi, sen hinnaksi tuli 350 000 euroa.

Johansson tähdentää, että suomalaisten yritysten yleensäkin on lisättävä tuottavuuttaan, jotta niiden kannattavuus paranisi.

– Mielestäni tässä eivät ole vastakkain yritykset ja työntekijät, vaan meitä molempia on vastassa globaali kilpailu. Jos halutaan saada työpaikat pysymään Suomessa, joudutaan sijoittamaan tuotannon tehostamiseen.

Elho käyttää tuotteidensa raaka-aineena terästä Raahen rautatehtaalta tai sen ruotsalaisista sisaryksiköistä.

Joitain osia teetetään lähialueen alihankkijoilla. Kaikkea ei kannata valmistaa itse. Niin ikään hankitaan komponentteja mm. Saksasta ja Italiasta.

Michael Johansson on toiminut tehtävässään runsaan kuukauden. Perehtyminen uuteen työpaikkaan on meneillään.

– Haluan myös kokeilla työtä jokaisessa työvaiheessa. Nyt vain on ollut niin paljon muuta, että olen siinä vasta aloittanut.

– Minulla on ennestään tuntumaa työntekoon lattiatasolla, sillä olen aloittanut ammattikoulupohjalta, mutta opiskellut sittemmin lisää, insinöörin koulutuksen omaava Johansson kertoo.

Hän on toiminut aiemmin teollisuudessa eri tehtävissä, mm. Oy Wikar Ab:n toimitusjohtajana. Hän toteaa uuden työn olevan mieluinen haaste, johon yrityksen kansainvälisyys ja innovatiivisuus tuovat oman lisänsä.

#
Fingerpori