perjantai 16.11.2018 | 09:22
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Perävaunuja valmistavan Ekerin jättihalli on harjassa ja aikataulussa Pedersöressä

Pietarsaaren Sanomat+ | Pe 7.9.2018 klo 14:39 [päivitetty pe 14:52]

Pedersöre

Kimmo Rudnäs

Kolpissa raskaan kaluston perävaunuja valmistava Ekeri Oy vietti perjantaina harjakaisiaan uudella jättihallillaan. Toimitusjohtaja Matti Laurila totesi, että kyseessä on Suomen nykyaikaisin tuotantohalli, jonka koneet tulevat olemaan uusinta uutta ja ainutlaatuisia Suomessa.

– Tulin Ekerille tuotantopäälliköksi 2006 ja toimitusjohtajana aloitin 2017. Jo vuonna 2007 oli asia oli esillä, mutta vasta syyskuussa 2016 alettiin uutta hurjan kokoista tuotantohallia suunnittelemaan tosissaan ja seuraavan vuoden syksyllä tehtiin rakentamispäätös. Investointi ei vaadi meiltä kasvua, se olisi tehty joka tapauksessa, koska hyödyt ovat niin suuret. Totta kai helpottaa jos sitä kasvua tulee.

Hallipäätös oli osa Ekerin tulevaisuuden strategiaa, joka luotiin 2015. Siihen liittyi, että ovenvalmistus siirtyy Edsevön Ekementistä uuteen halliin.

– Suunnittelun lähtökohtana oli, että elementit ja ovet valmistuvat samassa linjassa kaikki samassa paikassa, mutta hallia käytetään muuhunkin. Kaikki tavaran vastaanotto ja purku tapahtuu uudessa hallissa, josta tavarat siirretään työasemille. Valtaosa raskaasta liikenteestä ohjataan tänne, pois meidän omalta pihalta, missä ihmiset liikkuvat. Logistiikka tehostuu ja työturvallisuus paranee.

Hallin pääurakoitsijana toimii rakennusliike Nynäs, minkä lisäksi tarvitaan lukuisia aliurakoitsijoita.

– Kyseessä on avaimet käteen-halli, eli meidän tehtävämme on vain sisustaa, Laurila sanoo.

Ovituotannon siirtämisen Edsevöstä Kolppiin jatkeena Ekeri alkaa valmistaa itse tiettyjä elementtejä, jotka nyt valmistetaan 200 kilometrin päässä.

– Tämä tietenkin vähentää elementtien kuljetusta ja käsittelyä, eikä välivarastointia enää tarvita. Tavara voidaan ohjata suoraan tuotantoon.

Tuotannon käynnistyttyä uudessa hallissa tammikuussa, tarvitsee Ekeri 20 eri alan työntekijään. Se on tänä päivänä haaste, mutta Ekerillä on oma koulutusohjelmansa.

– Töihin voi hakea muiltakin aloilta, koska voimme kouluttaa itse ihmisiä eri tehtäviin.

Rakennusliike Nynäsin toimitusjohtaja Rune Nynäs sanoo, että valtava urakka on sujunut hyvin ja aikataulussa.

– Kaivuutyöt aloitettiin helmikuun lopussa ja ensimmäinen betoniantura valettiin 9. maaliskuuta. Kun tämän kokoinen hallin on puolen vuoden päästä harjassa, voi vain todeta kuinka hyvin projektin on edennyt.

Ekerin 12 000:sta hallineliömetristä 10 700 neliötä on varattu tuotannolle, 900 neliötä konttori- ja sosiaalitiloille ja 350 neliötä teknisille tiloille.

#
Fingerpori