Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Lukijan mielipide: Ammattikorkeakoulutuksen suunnittelu ei kuulu kunnan ydintehtäviin

Pietarsaaren Sanomat+ | To 6.9.2018 klo 19:55

Pietarsaaren kaupunginhallitus on tehnyt hätiköidyltä vaikuttavan päätöksen, josta me rivivaltuutetut olemme saaneet tietoa vain median välityksellä. Kaupunginhallitus on ilman laajempaa keskustelua päättänyt esittää, että kaupunki ostaa tradenomikoulutusta Novialta. Koulutuksen olisi määrä kestää 4 vuotta. Kustannuksia kertyisi 100000 euroa vuodessa, ensimmäinen erä jo vuonna 2019.

Kaupunginhallitus hyväksyi ilmeisellä kiireellä syntyneen esityksen yksimielisesti.

Päätös on käsittämätön useasta syystä.

Ensinnäkin näyttää siltä, että alueen ammattikorkeakouluopetusta järjestävien tahojen kanssa ei ole käyty asiasta kunnollisia keskusteluja. Esityslistojen perusteella keskustelua on käyty vain Novian johdon ja Pietarsaaren kaupunginjohdon välillä. Esityksen taustatietona mainitaan Pohjanmaan Kauppakamarin huhtikuun uutiskirjeessä esitetty huoli joillakin aloilla vallitsevasta osaajapulasta.

Toiseksi päätöksessä oudoksuttaa se, että Pietarsaaren kaupunki ei ole käynyt asian tiimoilta keskusteluja ammattikorkeakoulu Centrian kanssa. Kaupunki sentään omistaa kyseisestä oppilaitoksesta 10%, minkä lisäksi Centria on järjestänyt Pietarsaaressa tradenomikoulutusta jo 26 vuoden ajan. Tämä tietäen, täytyy todeta, että kaupungin omistajapolitiikka vaikuttaa kyllä eriskummalliselta.

Median kautta olemme saaneet tietoomme myös, että Centrian suunnitelmissa on ollut aloittaa kolmikielinen tradenomikoulutus jo ensi vuoden alussa. Tämä seikka olisi varmasti selvinnyt, jos Centrian ja kaupungin välillä olisi käyty asianmukaisia keskusteluja.

Erityisen hämmentäväksi asian tekee se, että kaupunki yksipuolisesti päättää, minkälaista koulutusta alueella tarvitaan ja priorisoidaan. Eivätkö nämä asiat kuulu ensisijaisesti alueen yrittäjien ja koulutuksen järjestäjien pohdittaviksi? Heillähän on tieto siitä, miten asiassa tulisi edetä sekä siitä, minkälaista koulutusta tarvitaan ja/tai kannattaa järjestää ja miten koulutus voidaan suunnitella niin, että valtionapuakin voitaisiin saada.

Mitä tapahtuu Centrian suunnittelemalle kolmikieliselle tradenomikoulutukselle? Riittävätkö hakijat molempiin oppilaitoksiin, Noviaan ja Centriaan, vai joutuuko Centria laittamaan "lapun luukuulle" omille suunnitelmilleen?

Valtuutettuna ihmettelen myös, miten lyhyt muisti kaupunginhallituksen jäsenillä on. Vain runsaat pari kuukautta ennen kaupunginhallituksen kokousta päätettiin tiukoista talousraameista ensi vuodelle. Mistä nämä rahat suunniteltuun koulutukseen on ajateltu ottaa; ehkäpä muulta sivistyssektorilta tai kenties ottamalla lisää velkaa?

Olemme viime vuosina keskustelleet myös paljon kaupungin ydintehtävistä ja pyrkineet karsimaan sellaisia toimintoja, jotka eivät näihin ydintehtäviin kuulu. Kyseessä olevan kaltaisen koulutuksen järjestäminen ei kuulu yksittäisen kunnan ydintehtäviin missään muuallakaan. Tätä toimintaa varten on olemassa omat asiantuntijaorganisaationsa.

Kunta voi olla koulutuksen järjestämisessä aloitteellinen ja päättää osallistumisestaan siinä vaiheessa, kun sille esitetään hyvin perustellut koulutus- ja rahoitussuunnitelmat. Minkään kunnan kassa ei voi kestää sellaista tilannetta, että koulutusta tilataan suin päin saman tien, kun jollakin toiminta-alueella ilmenee osaajapulaa.

Nyt on menty perä edellä puuhun. Tällaiset, hätiköiden valmistellut asiat on tapana palauttaa ja ihmettelen, ettei kukaan kaupunginhallituksessa tehnyt palautusesitystä. Toivottavasti valtuusto tekee asiassa viisaamman päätöksen.

Helinä Sipinen

#
Fingerpori