Paikallisuutiset

Suomalaisen seurakunnankin jäsenistö hupenee

Rahoituspohja ohenee, työn määrä ei muutu. Aineellinen apu korvautuu henkisellä tuella. Vapaaehtoistyö nousee arvoonsa.

Jumalanpalveluksissa käy jopa hieman aiempaa enemmän väkeä, vs. kirkkoherra Marko Mitronen arvioi. Diakoni Kirsi Rundgrenin mukaan rahan väheneminen muuttaa diakoniatyön luonnetta.
Jumalanpalveluksissa käy jopa hieman aiempaa enemmän väkeä, vs. kirkkoherra Marko Mitronen arvioi. Diakoni Kirsi Rundgrenin mukaan rahan väheneminen muuttaa diakoniatyön luonnetta. Kuva: Pentti Höri

Pietarsaari

Siinä kun Pietarsaari menettää jatkuvasti suomenkielisiä asukkaitaan, kärsii kaupungin suomenkielinen seurakunta vastaavasti jäsenkadosta.

Hupenema on jopa suhteessa nopeampaa. Viime vuosina seurakunnan hartiat ovat kaventuneet jopa noin 200 hengellä vuosittain.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana Pietarsaaren suomalainen seurakunta on menettänyt yli 20 prosenttia jäsenistään.

”Sopeutan ihmisiä köyhyyteen.” Kirsi Rundgren ”Laskua on ollut jopa pari sataa henkeä vuosittain. Aivan karmeita lukujahan nämä ovat.” Pentti Silvennoinen

Tämä ei voi olla näkymättä myöskään seurakunnan taloudessa. Tilanne ei tule yllätyksenä työntekijöille.

– Ensimmäiseksi tulee mieleen, että tämä näkyy tulopuolessa. Resurssiasia tämä ensisijaisesti on. Työn määrässä ei ole tullut muutosta, vs. kirkkoherraMarko Mitronen toteaa.

Vähenevät kirkollisverotulot näkyvät muun muassa siinä, että eläkkeelle jääneen papin tilalle ei palkattu uutta. Puolikas virkaa jäi aiemmin tänä vuonna täyttämättä, ja nyt seurakunta jatkaa kahden papin voimin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Mitrosen mukaan tämä laittaa jatkossa miettimään, mitä tehdään ja miten tehdään.

– Jollakin aikavälillä tämä tulee tarkoittamaan sitä, että painopisteitä pitää kohdistaa jotenkin uudelleen. Perustoiminnot kuten jumalanpalvelukset ja toimitukset pitää tietenkin pystyä hoitamaan. Mutta varmaankaan jatkossa pappia ei ehkä enää näy joka paikassa, jossa hänet on ennen totuttu näkemään.

DiakoniKirsi Rundgren on nyt viiden vuoden ajan saanut totutella siihen, että diakonian käyttöön tarkoitetut määrärahat ovat laskeneet.

Samaan aikaan avun tarve on kentällä lisääntynyt. Tämä ei rajoitu seurakunnan jäsenistöön.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Diakoniatyössä emme kysele ihmisen taustaa eikä sitä, onko hän seurakuntamme jäsen vai ei. Hätä ja avuntarve ratkaisee.

Kun avun tarvitsijoita on yhä enemmän ja tarjottava vähenee, yhtälö ei mene yksiin.

Toimeentulotuen siirtyminen Kelalle on tehnyt siitä teknistä ja matemaattista, Rundgren sanoo.

– Lasketaan koneella asioita ja päätetään, millä summalla ihmisen täytyy elää. Ei ole enää ketään, joka neuvoo ja ohjaa, ei kohdata ihmistä. Tämä heijastuu meille diakoniaan.

– Me katsomme, miten tällä pienellä rahalla voi elää. Sopeutan ihmisiä köyhyyteen, Rundgren summaa.

Vaikka seurakunnan jäsenmäärä laskee, se ei välttämättä näy eri tilaisuuksissa. Konfirmaatiot kasvattavat jumalanpalveluksissa käyvien määrän keskiarvoa, mutta tavallistenkin jumalanpalvelusten suosio on vs. kirkkoherran mukaan hienoisessa nousussa.

– Arvioisin, että pyhisin kirkossa käy 40–60 henkeä. Näppituntumalla määrä on jopa hieman kasvanut minun reilun viiden työvuoteni aikana, Mitronen sanoo.

Nuorten ikäluokasta lähes kaikki käyvät rippikoulun. Myös isoseksi halutaan – noin kolmannes riparin käyneistä tahtoo jatkaa perässätulevien tukena.

Myös lasten leirit ovat pääsääntöisesti täynnä.

Pietarsaaren suomalaisen seurakunnan ohuin ikäluokka on nuoret aikuiset. Ei mikään yllätys, kun katsoo opiskeluikäisten massamuuttoa paikkakunnalta.

Lähes kolmannes jäsenistöstä on yli 65-vuotiaita.

Diakonian näkökulmasta apua ja tukea kaipaavat eniten paitsi yksinäiset vanhukset, myös hieman yllättäen työikäiset – eivät välttämättä työlliset – 35-50-vuotiaat ihmiset.

Kirsi Rundgrenin mukaan tämä herättää paljon kysymyksiä, koska heidän pitäisi olla rakentamassa tätä yhteiskuntaa.

– Usein tämä on ensimmäinen tai viimeinen paikka ihmiselle tulla hakemaan apua. Hän voi tulla ensimmäiseksi tänne, kun ei tiedä mitä tehdä. Voin neuvoa häntä eri paikkoihin selvittämään asiansa.

– Tai jos hän on äärimmillään ja tämä on viimeinen paikka, on tärkeää että hän saa tukea jaksaakseen hoitaa sen, mikä on enää mahdollista.

Tuolloin pienellä ruokakassillakin voi olla iso merkitys rohkaisijana. Sitäkään ei ole jaettavaksi kaikkiin tarpeisiin.

Diakonia aineellinen tuki toimii enemmän lahjoitusvaroilla kuin seurakunnan budjettimäärärahoilla.

– Mutta niitä ei voi koskaan odottaa tulevaksi. Ne ovat satunnaisia. Emme voi odottaa, että joku, joka on lahjoittanut aina, tekee sitä automaattisesti. Eikä se ole tarkoituskaan.

Kirsi Rundgrenin mukaan diakoniatyö on paitsi aineellista avustamista, myös elämän kriisitilanteissa tukemista, voimauttamista, toivon tuomista ja sielunhoitoa. Kysymys kuuluu, mihin niukkenevat resurssit jatkossa suunnataan.

– Päätetäänkö niin, että olemme talousohjaajia ja neuvojia, vai menemmekö yksinäisten vanhusten luo tarjoamaan henkistä apua?

Sekä Mitronen että Rundgren uskovat, että vapaaehtoistyön merkitys tulee seurakunnissa kasvamaan sitä mukaa, kun verotulot hupenevat.

– Seurakunta on siihen kuuluvat ihmiset. Me olemme ikävä kyllä olleet vähän tällainen työntekijäkeskeinen laitos pitkään. Olisi jo paljon, jos se murtuisi jollain tavalla. Vapaaehtoisuus on ihan muotisana, mutta sitä kohti on varmaan mentävä, kun rahat vähenevät. Ei tietysti ole ollenkaan huono asia, että ihmiset pääsevät mukaan tekemään, Mitronen pohtii.

Mikäli joku kokee, että seurakunnasta puuttuu vaikkapa jokin kokoontumis- tai kohtaamismuoto, hän voisi Rundgrenin mukaan alkaa vetämään ideaa ja pyytämään muita mukaan. Työntekijät ottaisivat enemmän ohjaajan roolia.

– Jokainen voi miettiä, mitä annettavaa hänellä olisi lähimmäisyyteen. Tietysti ymmärrän myös sen, että ihmisillä on omat rasitteensa ja työnsä. Monet haluavat tulla hetkeksi levähtämään meille, jumalanpalvelukseen tai diakoniapiiriin. Emme tietenkään voi vaatia heitä vielä erikseen tekemään jotain.

Marko Mitrosen mukaan vapaaehtoistyöstä ei saa tulla ihmiselle taakkaa.

– Pitäisi löytää se rohkaiseva puoli, että ihmiset saavat käyttää lahjojaan ja kykyjään seurakunnassa. Muillakin on lahjoja kuin työntekijöillä, hän naurahtaa.

Rundgren ottaa esimerkiksi Yhteisvastuukeräyksen, joka projektiluonteisena innostaa ihmisiä mukaan toteuttamaan sitä. – Ehkä sellaiseen on helpompi sitoutua, kuin vuositolkulla samanlaisena toistuvaan työhön.

Mitronen nostaa puolestaan esimerkiksi musiikkitoiminnan. Aktiiviset ryhmät toimivat jo omaehtoisten projektien parissa seurakunnan tuella, jolloin työntekijät näkyvät niissä hyvin vähän.

Pentti Höri

ps@pietarsaarensanomat.fi

Diakoni

Seurakuntapäättäjä

5000 jäsenen raja lähestyy

Pietarsaaren suomalaisen seurakunnan kirjoilla oli elokuun lopussa 5049 ihmistä.

Vielä 2000-luvun alussa jäsenmäärä hipoi 7000 hengen rajaa.

Kymmenessä vuodessa jäsenmäärä on vähentynyt yli viidenneksellä.

Seurakunnasta on eronnut 2010-luvulla 644 ihmistä ja siihen on liittynyt 173 ihmistä.

Seurakunnasta muutti 2010-luvulla 1887 ihmistä ja seurakuntaan muutti 1313 ihmistä.

Kuolleiden määrä ylitti kastettujen määrän vuonna 2012. Vuonna 2017 kastettujen määrä oli 2000-luvun pienin, 34. Samana vuonna kuoli 62 seurakunnan jäsentä.

Yli 65-vuotiaiden jäsenten osuus kaikista on 29,3 prosenttia.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä