Paikallisuutiset

Työtä sylillä ja sydämellä

Kunnallinen perhepäivähoito alkoi kokeiluna ensimmäisten kuntien joukossa 1968.

Pietarsaari

Paras ammatti? Perhepäivähoitaja - ainakin kun kysyyMarita Blankensteinilta, Nina Asplundilta jaAnne Backmanilta eikä ihme, sillä he pitävät työtään vapaana, mukavana, antoisana ja palkitsevana.

Blankenstein on toiminut alalla yli 30 vuotta ja kuuluu tässä joukossa alan vanhimpiin työntekijöihin Pietarsaaressa. Asplundille tulee syksyllä täyteen ensimmäiset kymmenen vuotta ja Anne Backmankin on viihtynyt perhepäivähoitajana neljä vuotta eikä uranvaihtoa ole näköpiirissä.

– Työskentelemme perhepäivähoitajina niin kauan kuin lapsia ja työvuosia riittää. Toivoa sopii, että kodinomainen perhepäivähoito säilyy yhtenä vaihtoehtona päivähoidon kartalla.

Suomenkielisiä perhepäivähoitajia on enimmillään ollut yli neljäkymmentä, tällä hetkellä heitä on viisi.

– Tästä työstä on usein lähdetty suoraan eläkkeelle, sen verran monille eläkeläiskaffeille olen näet ehtinyt osallistua, kuvaa Marita Blankenstein. Omat läksiäiset häämöttävät neljän vuoden päässä.

– On toki muitakin syitä. Omat lapset kasvavat isoksi, halu rauhoittaa oma koti ja tehdä jotain muuta, hän pohdiskelee.

Sekä Nina Asplundilla että Anne Backmanilla on itsellä neljä lasta, mikä osaksi vaikutti aikoinaan päätökseen hakea perhepäivähoitajaksi ja siirtyä hoitoalalta työskentelemään kotona.

– Se, että työ oli kotona helpotti suuresti perherumbaa omien lasten ollessa pieniä.

Kodin pintojen ja paikkojen kulumista perhepäivähoitajat eivät pidä ongelmana.

– Kotimmehan on myös lasten ”työpaikka” päivisin. Eniten aikaa vietetään leikkihuoneessa, keittiössä ja olkkarissa. Perheen omien lasten huoneisiin ei mennä leikkimään - eihän nuorimmilla yleensä olekaan mitään asiaa isosiskojen ja -veljien huoneisiin, naurahtaa Nina Asplund.

Työtä tehdään sylillä ja sydämellä kasvatuskumppanuuden merkeissä yhdessä vanhempien kanssa.

– Tarjolla on myös paljon koulutusta ja kurssitusta ja niistä saa aina lisää potkua ja ahaa-elämyksiä omaan työhön, Asplund kiittelee.

Kasvatusperiaatteet ovat ikiaikaisia: toisten kunnioittaminen, hyvät käytös- ja pöytätavat, ketään ei kiusata eikä jätetä yksin. Lapsista huolehditaankin kuin omista. Vastuu koetaan suureksi kun huolehditaan toisten rakkaimmista aarteista.

Marita Blankenstein kuvaa, että päivisin ollaan kuin pieni perhe, jossa hoitolapset ovat sisaruksia keskenään.

– Pienet saavat hellyyttä ja esimerkkiä isommilta, mikä on uskomattoman suuri rikkaus.

– Hoitolapsista tulee rakkaita. Itken joka kerta kun lapsi lähtee ja aloittaa eskarin. Ihmettelen siinä, että missä ne vuodet vierivät.

Kun viettää yhdessä aikaa aamusta illansuuhun ei hän ihmettele yhtään kun lapselta lipsahtaa välillä ”äiti” ja heti perään ”eiku Marita”.

Työpäivä alkaa yleensä kuuden seitsemän kieppeillä ja päättyy viimeistään iltapäiväviideltä. Päivään kuuluu runsaasti vapaata leikkiä, piirtämistä, ulkoilua, askartelua vuodenaikojen ja pyhäpäivien hengessä. Leikkipuistovisiitit ovat kohokohtia niin lapsille kuin hoitajillekin; lapsilla on tilaa missä leikkiä - muutoin yksinään työskentelevät aikuiset voivat nauttia toistensa vertaistuesta. Jumppaa on tarjolla viikoittain Itälän koululla ja uimahallilla. Myös kirjasto kuuluu suosikkipaikkoihin. Kevätretki tehdään joka vuosi. Tällä kertaa suunnataan Pörkenäsin maisemiin eväskorien kanssa. Matka taitetaan bussilla lasten suureksi iloksi.

– Retken huippukohta on perinteisesti bussikyyti - ei niinkään itse matkan kohde, naurahtaa Marita Blankenstein.

Pirkko Högkulla

ps@pietarsaarensanomat.fi