Paikallisuutiset

Henkilöauto ajoi tavarajunan alle Pietarsaaressa, mutta kukaan ei loukkaantunut – Keskustassa liikenne poikki puolisen tuntia

Henkilöauto ajautui junan eteen Pietarsaaren keskustassa torstaiaamuna.
Henkilöauto ajautui junan eteen Pietarsaaren keskustassa torstaiaamuna. Kuva: Pentti Höri

Henkilöauto ajoi tavarajunan alle Pietarsaaren keskustassa torstaiaamuna noin yhdeksältä. Henkilöautossa olleet viisi ihmistä eivät loukkaantuneet. Onnettomuus sattui Framin tasoristeyksessä Koulukadun kohdalla. Liikenne oli poikki Pietarsaaren keskustassa noin puoli tuntia.

Tavarajuna oli matkalla Pietarsaaren satamaan. Henkilöauto ajautui tasoristeyksestä jostain syystä junan alle. Tapahtuman jälkeen tasoristeyksen puomit olivat "puolitangossa". Vielä ei tiedetä, oliko puomeissa jotakin vikaa vai mistä syystä auto ajoi raiteille junasta huolimatta.

PaloesimiesRonnie Emet kertoi, että autossa olleet kaksi aikuista ja kolme lasta selviytyivät loukkaantumatta. Pienehkön henkilöauton turvatyynyt laukesivat törmäyksessä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Autoilija oli tulossa Koulukatua lännen suunnasta tarkoituksenaan ylittää Framin tasoristeys.

– Hän ei jostain syystä havainnut junaa ja auton keula osui veturin kulmaan, kertoi tapahtumia selvitellyt ylikonstaapeliKim Åkerlund.

Onnettomuudessa oli melkoisesti onnea, sillä auto ei ehtinyt kokonaan junan eteen, vaan jäi törmäyspaikalle junan jatkaessa matkaansa.

Junan vauhti oli melko hiljainen, joten veturinkuljettaja sai junan pysähtymään noin 100 metrin matkalla. Keskelle risteystä jäänyt tavarajuna katkaisi suhteellisen vilkkaan ylityspaikan arviolta puoleksi tunniksi, kunnes paikan raivaus ja tutkimukset olivat valmiit ja juna saattoi jatkaa matkaansa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Koko tilanteen ajan tasoristeyksen varoitusvalot vilkkuivat punaista. Tasoristeyksessä ei ole autoliikenteelle tarkoitettuja puomeja.

Sen sijaan kevyen liikenteen väylät on varustettu puomeilla. Onnettomuuden jälkeen ne olivat jääneet vinoasentoon.

Toistaiseksi jäi epäselväksi, aiheuttiko itse onnettomuus puomien poikkeuksellisen asennon.

Juttua on päivitetty 1.8. klo 10.19.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä