Nyheter
Anna-Maja Henriksson tähtää toiselle kaudelle
Pietarsaari
RKP:n Anna-Maja Henriksson tähtää toiselle kaudelle eduskunnassa. Pietarsaarelainen pankkijuristi ja poliitikko asettuu ehdolle eduskuntavaaleissa 2011.
- Lähden tavoittelemaan toista kautta. Päätöstä minun ei tarvinnut harkita hetkeäkään. Takana on laajan rintaman tuki paitsi paikallisyhdistyksiltä myös perheeltä, hän kuvaa.
Anna-Maja Henriksson keräsi Vaasan vaalipiiristä yhteensä noin 4600 ääntä eduskuntavaaleissa 2007.
- Eduskuntatyö on mielenkiintoista. On monia kysymyksiä, joihin haluan vaikuttaa. Köyhyyden poistamiseksi Suomessa ei ole tehty riittävästi työtä. Ensi vuonna voimaanastuva takuueläke on toki askel oikeaan suuntaan. Tällä hetkellä erityisinä huolenaiheina ovat työllisyys ja maan talous.
- Olen huomannut kuinka tärkeää on, että Pietarsaaresta ja seudulta on edustaja. Tiistaina esimerkiksi vahvistui, että Vaasa on mukana hätäkeskuskartalla, Henriksson iloitsee.
Pirkko Högkulla